torstai 4. joulukuuta 2008

Hetkisen vain...

Tänään päivällä alkoi meillä satamaan lunta ja minähän siitä riemastuin , kuin lapset konsanaan, eikö meissä jokaisessa asu sellainen pieni lapsi sisällä. No aikani ihailin suuria pehmeitä unelman keveitä kauniita hiljalleen tuulessa keikkuvia lumihiutaleita, jotka kilpaa putoillen taivaalta yrittäen kukin vuorollaan kuka ensiksi ehtii peittämään harmaan maan. Siinä niitä katsellessani rupesi tekemään mieleni lattea...päälle hiukan kanelia ja sitten omatekemiäni tryffeleitä sekä mantelisuklaita maistelemaan...kun oli valmista niin lumisade loppuikin, joten siitä ei nyt sitten kuvia. Olipa hetken ilo ja se hetki riitti vallan hyvin ei makeaa mahan täydeltä, eikös sitä niin sanota.


tämä joulusukka on ollut meillä useita vuosia ja aina sen joulun aikaan otan esille, sisällä on nyt meidän kaikkien tuntema ihanaisen Marja Kristiinan paketti, jonka aikoinani häneltä sain. Täältä vilkutuksia ja haleja meiltä kaikilta!

tässä taas on Wanilla Rosesta Riitan puodista pellava joulusukka, huomatkaa päässä hauska valkoinen tupsu. Sisällä on Tarun tekemä kortti samoin oven yläpuolella, jonka alla on ovikellonrasia, jonka halusin piiloon. Ovessa meillä on kolkutin, joten sen ehkä voisi poistaakin, mutta kun se on siinä aina ollut niin annetaan olla.
eteisessä on toistaiseksi toiset pienet luistimet, hei vaan Mimmuli katson vielä teenkö muutoksia paikan suhteen.
me emme välitä sateesta, kun lahjatkin ollaan jo saatu ja ainahan voi katsella sisälle päin, jos sitä kaunista tupruttelevaa lunta ei sada. Lopuksi vielä eikö olisi mukavaa, jos kaikki mentäisiin Linnan juhliin ja siellä tavattaisiin, meillä olisi varmasti hauskaa...no minä aion katsoa ruudun takaa, jospa teistä jokunen olisi siellä. Mieleni on iloinen lumisateesta johtuen ja iloista torstaita toivotan teillekin.

35 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Heihei, vilkutuksia sinne myös täältä rännän keskeltä! Ihanaisia ja tunnelmallisia kuvis! "Riitan joulusukka" on veikeä...

Mari kirjoitti...

Meilläkin satelee lunta:) Tosi kauniita tunnelmia taasen:)

mimmuli kirjoitti...

Oi miten ihanat pienet luistimet.....hyppäsin melkein metrin ilmaan kun näin tuon LOISTAVAN idean ovikellon suojasta.....meillä on samanlainen oven päällä joka todella häiritsee muovisena ja rumana,,,,voi juku sinä todellakin inspiroit minua, jos osaisin antaisin sinulle sellaisen merkin mitä blogeissa olen nähnyt.Ihanaa iltaa sinne:)

Sirkka kirjoitti...

Elsa,
Heiheihei, ihanaa kun olet taas kuvioissa,kiitos, juu Riitan joulusukka..tais olla viimonen.

Mari,
Kiitos...niin on se lumi meille niin tärkeä tunnelmantuoja näin pimeänä vuodenaikana.

Mimmuli,
Nonni kiva kun täältäkin jotai satelee...laita ihmeessä se "rumilus" piiloon. Kuulehan ei hätiä mitiä, eikä millään pahalla , mutta olen minä niitä paljonkin saanut en ole vain niitä tuohon esille laittanut..tai onhan ne ollutkin siinä, mutta kaikki ovat hävinneet..ja kaikki me mielestäni olemme ansainneet jos jonkinmoisia merkkejä ihan hyvällä tämän sanon.
Samoin kiitos sinne teille ihanaa iltaa ja nauttikaa tassuammeesta, minä täällä jatkan siitä unelmointia, eikä kyllä toteudu ainakaan tähän asuntoon, ei millään ilveellä mahdu, ellei siirrä saunan seinää, mut siihen ei kuulema ryhdytä...siis vain unelmoin.

Mari kirjoitti...

Ihana idea tuo ovikellonsuojus :) Ja kauniit nuo nuotit valojen kera! Muutenkin jälleen tunnelmallisia kuvia.

Nina kirjoitti...

Iloista torstai-iltaa sinulle itsellesikin Sirkka!

Olipa mukava lukea iloista kerrontaasi...:)

Ihania joulusukkia muistoineen.
Mutta olitpa taikonut itsellesi ihanan päiväkahvin..nam!

Meilläkin hiukkasen lumiräntää sateli ja maa peittyi ohueen lumikerrokseen.

Titti kirjoitti...

Ihastuttavista ja kauniista kuvista taas lämmin kiitos!
Koskahan se Tarja kutsuisi meitä bloggaajia linnan juhliin... ;-)
Minä vietän itsenäisyyspäivän illan rakkaan siskoni luona; hyvää ruokaa, viiniä ja jutustelua...
Hyvää yötä ja kauniita unia toivotan sinulle! <3

Heidi kirjoitti...

Voih...Lunta...ei meillä :( Pihakin on kun luistelurata. Hieno joulusukka ja kauniita kuvia sinulla jälleen.

Sirkka kirjoitti...

Mari,
Kiitos Mari, kiva kun pidit.

Nina,
Kiitos Nina, niin täytyyhän sitä itseään hemmotellakin, että jaksaa...
on se vaan niin kaunista vaikka edes vähän maa saa valkoisen lumipeitteen.

Titti,
Voi kiitos Titti, ajattelin just noin kirjoittaakin, niin varmaan Tarjakin lukee näitä, saas nähdä koska saadaan häneltä kommenteja...:)
Hyvältä kuulostaa sinun itsenäisyyspäivän viettosi, minä vietän samoissa merkeissä täällä kotonani, arvaat varmaan kenen kanssa.

Nyt minä myös toivotan hyvää yötä sekä sen myötä kauniita unia.

mimosamamma kirjoitti...

Voi kunpa mekin saataisiin lunta eikä tuota rännän sekaista vettä..
Ja jälleen kerran: kauniita kuvia ja paljon katsottavaa olet taas iloksemme tänne laittanut. Joulusukkakin on ihan oikeassa paikassa kodissasi:)
Leppoisaa loppuviikkoa sinulle, sirrynpä täältä kommenttipuolelta takaisin kuviin jatkamaan ihailuani:)

SariW kirjoitti...

Hieno idea peittää ovikellorasia !!! Taidankin tehdä samoin sulakekaapille. Kiitos ideasta !
Eilen, kun lumisade alkoi, se aivan lumosi minut. Työt täytyi heti keskeyttää ja mennä ihailemaan ikkunasta valkeita hiutaleita. Tuli tosi valoisaa : )
Mukavaa viikonloppua sinulle, Sirkka !

Sirkka kirjoitti...

Mimosamamma
Heippa Marjasein, kiitos kauniist sanoistasi, eipä täälläkään enää valkista maata näy, mut taivaalla pilkistää aurinko.
Samoin kiitos sinulle oikein hyvää loppuviikkoa, tänään menemme lakkiaisjuhliin ja huomenna on ne linnanjuhlat, et yhtä juhlaahan tämä:)

Sariw,
Kiitos, hyvä kun sit näytin sen, että oli iloa siitä ja sait sinäkin siitä idean, minustakin se on hyvä.
Sulakekaapin olemme maalanneet valkoiseksi.
Sanopas muuta minutkin eilinen lumisade valtasi hurmioon, olin aivan ihahtuksissani ja senpä vuoksi teinkin erikoiskahvit, jotka jo kuvatessa oli vaahto laskeutunut, kun katselin ihailen ulos ikkunasta aikani...tänään onkin jo toiset maisemat edessäni.
Mut ei se mitään aurinko pilkistää taivaanrannan takaa...
OIkein mukavaa viikonloppua Sinullekin!

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

oi mitä joulun aarteita, kauniita kaikki eri tavalla.
mukavaa itsenäisyyspäivää sinisen oven taa
ilona

Maria Kiiveri kirjoitti...

Moikka!
Aivan ihastuttavia kuvia taas:) Tuo ovikellon peittäjä oli hieno keksintö!
Minä se aina vaan jaksan ihmetellä noita sun kauniita kukkia, nytkin oli niin ihanat valkoiset ruusuut. Ostin itse niitä kanssa, sellaisia miniruusuja, mutta usko tai älä, ne kuoli pystyyn alle viikossa.. hmm musta ei siis tule ikinä viherpeukaloa.. Onneksi saa kuitenkin aina ihailla muiden kuvia, kukkia ja tunnelmia:)
Hauskaa huomista itsenäisyyspäivää!
Terkuin Maikki mereltä

Sirkka kirjoitti...

Sateenkaarentaa Ilona,
Kiitos Ilona, samoin sinulle oikein hyvää itsenäisyyspäivää sateenkaarentaa.

Maikki,
Moikkelis!
Kiitos, nauratti toi sinun ruusujuttusi, siis sillai hyväntahtoisesti tietenkin, oli vaan niin hauskasti sanottu. Niin sinulla on kyllä niin mahdottomasti sitä puuhaa, etten yhtään ihmettele, että ruususi jää vähän vähemmälle huomiolle...mut sehän täällä just onkin mukavaa, ainakin minusta kun voi ihailla toisten kauniita juttuja, eiks je.
Iloista itsenäisyyspäivää minä myös sinulle toivottelen ja hauskaa merellä oloa!

Sirkka kirjoitti...

Pauliiina,
Kiitoksia, lumesta ei täälläkään enää tietoa, mutta hyvää kannattaa odottaa...kyllä sitä vielä tulee, aivan varmasti.

Nicole kirjoitti...

Mmmm latte ja tryffeleitä ja ulkona valkoinen maa. Aika ihana päivä sinulla, mutta olet niin positiivinen ihninen, että löydät varmasti pieniä ja suuria iloja jokainen päivä! Ihania kuvia!

Nicole kirjoitti...

...siis ihminen =)...

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

ihanaa olisi juhlissa tavata jos saisin päättää niin varmasti tulisin teitä tapaamaan, nyt tyydyn tiiraamaan josko löydän tuttuja siis teitä. laitoin viestiä kirjasta joku on nyt kadoksissa kun piti lähteä ensimmäisten joukossa jo maanantaina.
Ilona

Susanne kirjoitti...

Kauniita,jouluisia kuvia.
Minäkin katson huomenna Linnanjuhlat. Jotenkin ne kuuluu itsenäisyyspäivään.

Mukavaa perjantai-iltaa!

Sirkka kirjoitti...

Huset på landet,
Mmmm...totta, minulle pienet ilot ovat suuria...jokaisessa päivässä, heti aamulla kun silmäni auki saan tunnen onnen ja ilon tulevan minua vastaan...

Sateenkaarentaa Ilona,
Kiitos samoin, niin aivan varmasti minäkin.
Ihanaa kirjaasi odottaen...hyvää kannattaa odottaa. Ilmoitan heti kun olen sen saanut.

Susanne,
Kiitos, seuraapa minua, minulla on pannumyssy päässäni, joten tunnistat minut varmasti ja tietenkin se on valkoinen, eihän minulla muita olekkaaan." Viitaten edellisiin postauksiini "

Samoin kiitos sinulle mukavaa perjantai-iltaa!

Sirkka kirjoitti...

HUSET PÅ LANDET,
Tusen Tack!

mimmuli kirjoitti...

Kävin tiiraamassa vielä tuota ovikello juttua=)))) En saa rauhaa ennenkuin olen tänään sellaisen vielä väkertänyt...kauniita unia sinne sinisen oventaakse ja kiitos kauniista sanoista:)

päivi kirjoitti...

tervehdys myös täältä lumen ja kuutamo kirkkaan yön keskeltä<3
taivas harvinaisen selkeä ja toivonkin huomiselle kirkasta päivänvaloa ja pikkuisen pakkastakin?
ihastelin juuri kuviasi ja kiitän niiden tuomasta silmänilosta:D
mukavaa viikonloppua sinne etelään, lämpimin terveisin päivi

Tiina kirjoitti...

Mukavaa ja rauhallista Itsenäisyyspäivää toivotan täältä!
kauniita kuvia on taas.. kiitos! :)

Sirkka kirjoitti...

Mimmuli.
Hyvää huomenta, toivottavasti sait väkerrettyä mieleisen jutskan:)
Kiva kun taas poikkesit.

Päivi,
tervehdys täältäkin auringon paistaessa...on niin taas niin valoisaa...lumi tai aurinko yhtä ihanaa...

Tiina

Samoin kiitos teille sinne, kiitos.

Sussi kirjoitti...

Ihania kuvia jälleen! Tuo kissakuva on mainio, siellähän lintu katselee kissaa:)

Hyvää itsenäisyyspäivää!

T. Sussi

Katja - Bag End kirjoitti...

Kauniita kuvia jälleen. Tuo pellavasukka on ihana :-) Ja nam nam, latte tryffeleineen kuulostaa niin namoisalta. Kunhan niitä hiljalleen tuulessa keikkuvia lumihiutaleita sataisi Kaakossakin, jotta saisimme nauttia valkoisesta joulusta.

Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää!

Magdalena kirjoitti...

vackra bilder...
skjønn weekend...
kram, magny

Sirkka kirjoitti...

Sussi,
Kiitos, juu siinä lintu kurkistelee ja ihastelee kissan kauniita silmiä...ne näkee muuten paremmin kun klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Katja,

Kiitos, juu en vaan saa tarpeekseni tuosta suklaasta, aina se maistuu yhtä hyvältä, vaikkakin latte itsestään on jo niin täyttävää.
Toivon sinulle kaakkoon lumihiutaleita ja olen varma, että toiveeni toteutuu.

Magny,

Tack skall du ha!
Kram, Sirkka

Sari kirjoitti...

Meilläkin kaivetaan joulusukat aina joulun alla esille ja laitan ne takan reunukselle roikkumaan... Se on hyvin amerikkalainen tapa ja luulen, että kantautuu mukanani Suomeenkin, jos sinne jonain päivänä muutamme...

"Kantriina" kirjoitti...

Hiljalleen on sadellut lunta meilläkin :) Ihanan tunnelman se luokin näin Itsenäisyyspäivänä. Kuvasi ovat kauniita ja niistä huokuu rauhallinen joulun tunnelma!

Mukavaa Itsenäisyyspäivää toivottelee Kantriina :)

Sirkka kirjoitti...

Sari,
Kiitos,juu perinne on ollut täälläkin sukkia siellä täällä, siis joulun aikaan.

Kantriina,
Voin vain kuvitella kuinka kaunista teillä onkaan...lumihiutaleiden hiljalleen maahan putoilen...ja ajatukset virittäytyvät rauhallisen joulun odotukseen.

Krisse kirjoitti...

Hyvää 2. adventtia Sirkalle. Ja Sirkkahan ei petä. Kauniita kuvia kasakaupalla. Ilo niitä taas katsella :-))

Sirkka kirjoitti...

Krisse Vaarala,

Lämmin kiitos Krisselle, samoin toivotan 2. adventtia, olkoon päivämme iloinen.