tiistai 5. toukokuuta 2009

Oi ihana toukokuu

Toukokuu on minusta ihanin kuukausi, jota aina innolla odotan...silloin kaikki alkaa vihertää, puut kukkivat kauniisti. Ruusupensaat leikkaan ja rukkuihin mullat vaihdan ja lisään kevään kukkia, mitä milloinkin silmää miellyttää...ruukut ovatkin siinä mielessä kivoja, kun niitä voi alati siirrellä paikasta paikkaan, vaikkakin olen vähentänyt ruukkujani tänä vuonna. Hullaannun aina puutarhoissa ja tuleekin ostettua kukkia, ..kotiin tullessa muistan ai niin tänä vuonna en laitakaan enää niin paljon enää ruukkuihin kukkia, jotenka kaivan ne sitten maahan. Osaan myös rentoutua ja istua hetken paikallani ja nauttia...tekemättä yhtään mitään..aikaa olla tässä ja nyt. Kuitenkin olen sellainen, että esim. aamulla kahvikupposen äärellä aamupalalla kellon ollessa noin seitsemän paikkeilla saattaa olla vähemmänkin, niin katsellessani lintujen käyskentelyä altaassa..huomaan kuinka kauniisti aurinko säkenöi lauta aidan ikkunapokaan..haluan kuvan siitä ennenkuin kaunis valo hiljalleen siirtyy muualle. Vanhan kauniin haravan, joka on kauniisti ruostunut, sekä vanhan kukka amppelin olen saanut veljeltäni Heikiltä, sekä tuon vanhan kukkakorin, tuo kukka amppeli juttu onkin aika huvittava, nimittäin silloin kun hän antoi sen minulle olin aivan ihastuksissani siihen jälkeenpäin muistin, että olin sen itse antanut hänelle jo vuosia sitten , kaikkea ei voi muistaa mitä on itsellä ollut joskus aikaisemmin.... taustalla on puutarhuripatsas, jonka edessä olevat ruusut leikkasin tänään. Tinttikin on lentänyt hetkeksi istumaan orvokkien päälle, katselemaan mehiläisten ja perhosten lentelyä kukasta kukkaan....Oliivipuu on saanut olla ulkona päivin ja öin useita päiviä ja ei ole ollut moksiskaan, näyttää viihtyvän.

























jouluruusuiset terveiset täältä sinisenoventakaa...Sirkalta!

26 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Voi, mitä ihania kuvia! Sinulla on niin ihana puutarha että! Lisään sinut suosikkeihini. Toivottavasti se sopii! Puutarhailun iloa sinulle!

Seepia kirjoitti...

Kävin taas ihailemassa aivan ihania kuvia! Tälleen pihattomana on mukava katsella muiden kauniita pihoja ja haaveilla omasta pikku puutarhasta.. :)

Ihanaa toukokuuta sinulle! :)

Sarppa kirjoitti...

Huokailen taas täällä =)
Hain sen lehden missä juttusi oli ja oli kyllä onnistunut juttu..yllätys oli se että asut rivitalossa, luulin että sinulla on laajat tilukset =) kauniita kuvia kauniista tavaroista, aina toistan itseäni, mutta kun niin vaan on!

Mari kirjoitti...

Täällä taas ihastelmassa kuviasi <3 Sinulla on jo niin kesäisen näköinen piha *huoks*

maano kirjoitti...

toukokuu on jo niiiin lupaus kesästä . ihanan huoleton kuva jossa tuo hattu .. muutkinkuvat nii kauniita

elina kirjoitti...

Upeita kuvia. Täällä kaivetaan kuoppia pihalle pionipenkkiä varten ja koko päivän on ollut kylmää ja sateista.
Minun jouluruusuni ei sitten kukkinuy toista kertaa, mutta pukkaa uutta lehteä aivan vimmatusti. Mitä minä sille teen???? Se on ollut päivät ulkona ja yöt sisällä, mutta yhtään nuppua se ei ole tehnyt, upea lehtikimppu siinä kyllä on.
Nauti ihanaisesta toukokuusta.

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Kauniita pihakuvia.

Kaunis tuo pari ovi..

Hyvää tiistai iltaa ja toivotaan taas että huomenna on kaunis aurinkoinen päivä.

Sirkka kirjoitti...

Krisse,

Aina ei voi paistaa...ja nautin suunnattomasti nyt kun pitkästä aikaa sataa, ihanaa..tekee niin hyvää luonnolle sekä meille ihmisille..on niin paljon allergisia, että jonkin verran aina sade helpottaa..
tietkään ei niin pölystä hulmua ja samoin siitepölytkin saavat kyytiä...

Kaikille mukavaa päivää ja kiitos kommenteista, ainahan se on ilo kurkistaa onko kukaan tullut ja oletko se sinä.

Sussi kirjoitti...

Ihania kuvia. Mainio se tintti puutarhaa ja kukkia katsomassa:)

Meillä myös sataa, mutta minä ilahduin siitä, on ollut niin kuivaa ja luonnolle tekee tosi hyvää saada vettä. Linnutkin näkyivät varhain aamulla olevan kovassa matojahdissa:)

Pajupirtti kirjoitti...

Uiiij Sirkka on laittanu uutta juttua, hihkaisin kun katselin hallintasivuilta uusia postauksia.
Aina tuo sinun kasvihuoneesi jaksaa ihastuttaa.
kaunista loppuviikkoa sinulle.
Kaisa

Kirsi kirjoitti...

Aivan mielettömiä kuvia, tosiaan. Kasvihuone vanhoista ikkunoista olisi varmasti minullakin jos meillä olisi ihan oma piha.

Kirsi

piitis kirjoitti...

Moikka Sirkka!!!
Niiin kaunista....aina.
Totta toukokuu on ihanaa luonnon heräämis aikaa:)))
Minun jouluruusun kukkanuput söi fasaani:) joka on ottanut pihamme omakseen.

Ihanaa toukokuuta ja mukavaa puuhastelua kukkien parissa!!
^_^Piitis

Sirkka kirjoitti...

Piitis,
Vai fasaani...hyvä kun kerroit minä se täällä jahtaan vain Väiski Vemmelsäärtä taputtelen käsiäni punaisena yhteen ja huudan höhöhöhöhöö!!!!
Mutta että fasaanit ...niitähän tallustelee täällä joka hetki ja koputtelee oveen, olisikon päiväkahviseuraa vailla....enpä kyllä ole huomannut, että niille olisi jouluruusun nuput kelvanneet, mutta kiitos varoituksesta, pidänpä silmät valppaina!

TeeKoo kirjoitti...

Arvasin että tänne kannatti taas tulla kuviasi tutkimaan :) Ihana tuo kuva jossa tintti orvokkipuskassa, haravanpiikit kivasti luo varjoa ja kukkaset kauniit ilahduttavat aina!!!

Kauniita hetkiä päiviisi sinulle :)

Hanna kirjoitti...

Oijoijoi, luonasi on aina ihana vierailla uskomattoman kauniita kuvia ihastelemassa!!! Miten voikaan olla noin kaunista!

Toukokuu on ehdottomasti ihana kuukausi, kun luonto herää! Linnut laulaa ja luonto vihertää, ihanaa!

Kaunista toukokuuta sinulle :)

Sanna kirjoitti...

Tulinpa hyvälle tuulelle kun katsoin kuviasi ja ihanaa kevään iloa sain lukea tekstistäsi. Yhtä mukavia keväisiä päiviä sinulle!

Mi kirjoitti...

minun lempivuodenaika on kevät. juuri se jonkun uuden odottaminen-kasvuun lähtö ja kaikki ne ihmeet mitä voin pienten poikieni kanssa ihastella.
voi kun meidänkin puutarha näyttäisi edes ripauksen samalta kuin sinun....mutta ajan kanssa kai kaikki hyvä ja kaunis saapuu.

pioni kirjoitti...

Voi miten kivan kuvan olet saanut talitintistä ja orvokeista:)

Elsa kirjoitti...

Turun reissu takana, ja väsynyt olo mutta heti kun tänne tulin, lähti väsymys ja tilalle ihastus ja levollinen olo.

Lämpimin terkuin,
Elsa

Sarppa kirjoitti...

No kaunis talo teillä oli mikä oli..varsinkin nuo pariovet on todella kauniit..ja aiheuttaa sellaista lievää viherrystä meikäläisessä..saanko mainostaa sun juttuasi blogissani? ''kaikkien'' kuuluisi nähdä ihana pihasi =) vastaa vaikka mun postaukseen, niin saan siitä sähköpostin..

Sari kirjoitti...

Voi herttinen, mikä määrä ihania kuvia kotinne keväisestä tunnelmasta! Huoh, kyllä sitä jo alkaa hissukseen tähän aikaan vuodesta sinne maisemiin kaivata, etenkin kun tällaisia kuvia saa katsella. Kaikkea hyvää ja aurinkoa, aurinkoa, sinne minä kovasti toivon, jotta kasvisi pääsevät kukoistukseensa!

Tytti kirjoitti...

Kaunista ,ihania kuvia.Sinulla on kasvihuone todella kaunis, itse olen tuollaisesta myös haaveillut mutta näyttää että haaveiluksi jääkin.Mukavaa päivänjatkoa ja aurinkoa päivääsi.(se on totta että toukokuu on ihanin kuukausi)

Kristiina kirjoitti...

Olen alkanut aina odottelemaan näitä sun kuvasarjoja. kiva huomata tänään,että nyt on uus kuvasarja. Ihania! Kiitos sinulle,aidolle esteetikolle!

Huset på landet kirjoitti...

Ihana tunnelma, kauniita kuvia...
Oi kun odotan, että mekin voimme rakentaa kasvihuoneen vanhoista ikkunoista, mutta se on tulevaisuuden haave...
Hyvää viikonloppua sinulle!

Ainosofia kirjoitti...

Kertakaikkisen ihastuttavia kuvia jälleen <3 <3

*huokaillen as*

Marika kirjoitti...

Ihania kuvia, ihania kukkasia, ihana puutarha.. Niin kaunista! :)