perjantai 20. marraskuuta 2009

lumi tuli ja suli

Lunta on satanut ja pois sulannutkin...viime viikolla oli maa lumipeitteen alla, tällä viikolla olemme saaneet nauttia aurinkoisista päivistä mittarin näyttäessä +7 astetta, aivankuin kevään kynnyksellä. Talvikuukaudet ovatkin vielä edessäpäin, joten eiköhän vielä lumikolallekin ole käyttöä, haravan hymyillessä syksyn lehdet hampaissaan:D


Närhi on viihtynyt pihassamme päivittäin, sopien hyvin kauniine värisävyineen:D
orvokkien sinnitellessä, lumipeitteen lämmössä.
ruusutkin vielä ilahduttavat muutamilla kukinnoillaan...





kasvihuoneen katolta..

kasvihuoneen sisältä..aina vaan pidän tästä huoneestani..täällä piparia nakertelen lämpimän glögin kanssa..tuikkujen valaistessa, nauttien täysin siemauksin ja ajatellen vain ja ainoastaan kaikkea kaunista.





ruusuja ja marjakuusenoksia, sekä marjakranssi.


vuosia sitten Pariisista ostamani ruusupulkka ja ruusutötterö.
marjakuusenoksa, koristaen ja siten lämpöä tuoden jokaiseen ikkunaan.

vielä kukassa pelargoniat ja rosmariinin seurassa, jota aina tänne tultuani tervehdin huiskuttamalla ja siten ihanaa tuoksua ympäriinsä leijautuu..


siirrymme sisätilaan, kuvat keittiön ikkunalaudalta, tuikkuvalojen seurassa.


linnuille ja kurreloille siemeniä..

laitoin lampun lasikuvun sisään tuikun..eikö olekkin kiva idea, jos teillä on ylimääräisiä kupuja, niin kokeilkaa, voitte ilahtua, tämä on jo kuitenkin minulla seinällä...lampun kanssa.
Rentouttuvaa viikonloppua sekä lämpöä ja iloa sydämeenne.

35 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Voi miten ihania kuvia jälleen! Hauskoja eläinystäviäkin on jälleen käynyt kylässä. Mukavaa, että käytät kasvihuonetta ympäri vuoden. Se onkin niin kaunis!

Mitäs Rosa tykkää lumesta? Meidän edesmennyt koira oli pulassa ensimmäisenä talvenaan, sillä oli aina tottunut käymään tarpeillaan vihreällä matolla ja yhtäkkiä ei sellaista enää löytynytkään mistään. Muuten kyllä tykkäsi lumesta, nuoska vaan on hankalaa, kun tarttuu pahasti turkkiin.

Mukavaa viikonloppua!

Riikka kirjoitti...

Todella kauniita kuvia!
En ihmettele yhtään, miksi viihdyt kasvihuoneessasi aina vaan... Tunnelmallista viikonloppua!

taburetti kirjoitti...

Taas niin upeita kuvia!!!
Arvaas mitä minä olen touhunnut muutamana päivänä ja mitä lähden pian taas tekemään loppuaan.....
niin kokoamaan kasvihuonettani, jonka sain tuossa pari viikkoa sitten,,,
niin onhan tämäkin aika koota kasvihuonetta.
Mutta tekstiäsi lukiessa tuli tunne, että voinhan vieläkin nauttia minäkin kasvihuoneestani....
Mukavaa viikonloppua!!
Jaana

Nina kirjoitti...

Hei Sirkka!
Jälleen viehättävän kuvakavalkadin iloksemme olet laittanut.
Ihania nuo eläinystäväsi... Närhi on todella kaunis lintu, vaikka laulunsa ei ihan korvia hivele ;))
Lumi tosiaan suli, piha on ihan paljaana, mutta onneksi haravoituna siistiksi ja uutta lumipeitettä odottaen. Kunhan jouluksi edes saisi maan valkeaksi.

Kasvihuoneesi on kaunis vuoden ympäriinsä ja vielä sinulla on siellä tuoksuteltaviakin kauniiden esineiden seassa.

Tuo lampun lasikupu onkin kiva idea, minullapa löytyykin yksi ylimääräinen, joten kokeilen ideaasi.

Kaunista viikonloppua sinulle!:)

heini kirjoitti...

Niin niin kauniita kuvia jälleen! Aina tulee niin hyvä olo, kun katselee näitä ihastuttavia kuvia! Elämä on kaunista! :)

-Heini-

SariW kirjoitti...

Ihanaa ! Odottelinkin jo postaustasi, ja noita ihania kuviasi : )
Suloisesti tuo kurre nuhkii kuusen oksaa... ja voi miten upea kasvihuone on. Voin hyvin kuvitella, miten nautiskelet sen tunnelmassa ja tuoksuissa : )
Oikein suloista viikonloppua !

Anonyymi kirjoitti...

niin se vaan on että ekana lunta tulee niin paljon että kaikki rynnää kauppaan ostamaan lumikolaa ja muita tarvikkeita ja sitten se sulaa pois. tänävuonna olin kaukaa viisas ja en tehnyt lumitöitä ollenkaan-parissa päivässä lumi sitten sulikin pois. selvästikin köyhänkartanossa siis säästettiin myös miestyövoimaa tässä asiassa ;D.

leppoisaa viikonloppua!

Sirkka kirjoitti...

Oi ihanaiset ystäväni hipitirallaa!
Lämpimät kiitokset kauniista mieltä lämmittävistä sanoistanne.

Vekarus,
Kiitän!
Kovasti tykkää lumesta ja lumipalloista, se on totta, että nuoska tarttuu tassuihin, vaikka olenkin ne leikannut lyhyeksi, niin silti, mutta lämmin vesi ne hetkessä sulattaa ja käytän aina suojapukua, jottei koko turkki olisi yhtenä lumipallona.
Riikka,
Kiitos! ja nyt siellä on pikku tunnelmanluojan tuikutkin, kaunista on myös täältä sisältä katsottuna ja ohikulkijatkin ovat kiitelleet ja se onkin mukavaa, kun voi toisillekkin iloa tuottaa..parasta!
Taburetti,
Kuinka ihanaa...itse en olisi moiseen puuhaan pystynyt, oli se vaan aikamoinen kasaus...
no sinulla on nyt mitä odottaa ja kohta se on valmis, aina voi nauttia... ja se on alati muuntelukelpoinen.
Nina,
Kiitos, juu ensimmäisiä kertoja kun kuulin Närhen ääntelevän, niin luulin, että kettu on viemässä jotain eläintä...semmoista kirkumista! Täällä myös sain taas vaihteeksi haravoida, tosin muutamia lehtiä enää...maassa, kunnes jälleen lumipeite kaunistaa!
Toivotaan parasta edes jouluksi, mutta kyllä uskon sen taas pian laskeutuvan..Mukava kuulla, että sinulla löytyy lamppu tuikulle!
Heini,
kiitos, mukava kuulla, elämä on kaunista!
Sariw,
kiitos, niin aikaa on vierähtänyt, kun viimeksi täällä..no kuvia sit sitäkin enemmän! juu kurre on jokahetkinen ystävä joka paikassa...
kasvihuonetta voisi alati vaihdella, jos vain viitsisi...mutta aikaa on annettava pikkuiselle, kun sen kerran on hankkinutkin kanssani kauniiseen elämään!

Marge kirjoitti...

Mikäs noin kauniissa kasvihuoneessa viihtyessä, eihän siellä voi kuin huokailla kauneudesta ja ajatella vain kaikkea kauniita, hellyttäviä ja suloisia ajatuksia:)

Iloa viikonloppuusi, ystäväin!:)

...inari, kirjoitti...

Voi kuinka kaunista sinun kodissasi ja pihassasi on! Ja tuo kasvihuone on IHANA!

-inari, eräs lukijasi

Marianne kirjoitti...

Nautin täällä kuvistasi :)
Lumi on tosiaan ihan sulanut ja kaiken nielevä pimeys valannut. Olen itse melkein heittänyt kameran nurkkaan, en onnistu saamaan mitään kivoja kuvia. Siksi siis aika hiljaista tämä minun blogailu. Mutta sinun kuvasi kyllä voimaannuttavat !!! palaan vielä toviksi ihailemaan.

Mukavaa viikonloppua !

Titti kirjoitti...

Voi kuinka ihania kuvia taas Ystäväiseni. <3
Mutta eipä ole ihme kun sinä siellä ajattelet ainoastaan kaikkea kaunista! =)
Ja me saamme nauttia täysin siemauksin tästä kauneudesta...
Koneella oloni on ollut viimeaikoina melko vähäistä, kun omani on "telakalla". Mies osti itselleen läppärin joten pääsin vierailemaan sinunkin luonasi!
Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua Teille kaikille!

Tytti kirjoitti...

Ihania kuvia niissä mieli lepää aah...On todellakin hyvä idea laittaa tuikku tuon kuvun sisään pitääpä kokeilla,hyvää viikonloppua sinulle<3<3<3

Sirkka kirjoitti...

Mi,
Säästöä se on siinäkin...ja aatteles niin aikaa jää muuhunkin, kyllä luonto hoitaa.
Inari,
Inarille kiitos, olipa kivasti kirjoitettu!
Marianne,
kiitän, älä nyt ihmeessä kameraasi kokonaan nurkkaan viskaa, kyllä kuvasi ovat ihan nähtävissä ja kauniita ovatkin, jos on pimeetä aamuin ja illoin, niin otat sitten viikonloppuna, kunhan et nuku silloin päikkäreitä ystäväiseni!D
Titti,
Titti ystäväin siihen bongahti, heipsistä pitkästä aikaa.Hyvähän se on välillä vähän huiliakin, niinkuin itsekin..niin sitten taas jaksaa temmeltää..D Olipa mukava, että pääsit pistäytymään kiitos!

Sirkka kirjoitti...

Tytti,
jes! ja toinenkin ideani tuli mieleeni, että uloskin niitä voit laittaa, jos sattuu olemaan useampikin jemmassa.

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Voi onpa teillä ollut paljon lunta! Ja miten komeat pelaargonit sinulla onkaan, omassani taitaa ollaa enemmän kuivia lehtiä kuin viheitä. No ehkä taas keväällä.

Kauniit kuvat, kuten aina! Mukavaa viikonloppua!

Hanna kirjoitti...

Samanlaista säätä täälläkin, lunta oli jo hiihtokeleiksi asti, nyt maa taas mustana... Jospa jouluna olisi kuitenkin valkea maa.
Voi että sinulla on siellä kaunista, ihania kuvia jälleen blogi pullollaan!!
Ihanaa viikonloppua Sinulle:)

Arja kirjoitti...

Kauniita kuvia! Mukavaa viikonloppua ja tervetuloa blogiini vierailulle!

Ada och Emil kirjoitti...

Voi miten kauniin lumoavia kuvia!! Tuo lumi tekee ihmeitä aikaan. Niin kovin tunnelmallista :)

Täälläkin oli lunta, vaan nytpä sataa vettä jo ties kuinka monetta päivää putkeen :(

Mutta ei kadoteta joulumieltä, vaikka ulkona onkin hurjan masentava ilma.
Mukavaa ja tunnelmallista viikonloppua Sinulle :)

-Sanna

Teija kirjoitti...

Voi miten kauniit lumiset kuvat! Meillä vielä odotellan sitä ensimmäistäkin lumipeitettä.. :)

Kasvihuoneesi on ihana, pitääpä alkaa lämmitellä miestä, että joskos meillekin johonkin pihan nurkkaan..?

Mukavaa viikonloppua ja joulun odotusta♥

Mari kirjoitti...

Jälleen niin ihania kuvia niin ulkoa kuin sisältäkin... Sinulla on paljon eläinystäviä :) Hyvää lauantai-iltaa!

Sirkka kirjoitti...

Kiitos taasen kaikille näin yhteisesti, olette ihania, kun liikenette tulla kommentoimaan...
eläinystävänikin kiittävät!

Ainosofia kirjoitti...

Voi sinua Sirkka kun sinulla on mahtava tämä blogisi.

Kiitos kun saamme nauttia näistä kauniista kuvistasi ja mukavista jutuistasi täällä <3

Kivaa viikonloppua!

Henska kirjoitti...

Voi Sirkka Sirkka, miten kauniita kuvia jälleen. Kaikki niin kaunista.

Myönnettäköön, että kasvihuoneestasi olen vähän kateellinen, niin ihana se on...

Mukavan rattoisaa viikonlopun jatkoa!

Henska

Sussi kirjoitti...

Huoks, mikä kaunis paratiisi...

Närhi on hyvin arka lintu, olet onnekas kun se vierailee.

Nicole kirjoitti...

Voisin vain kuvitella, kuinka ihanaa on istua kasvihuoneessa ja juoda glögiä ja nauttia kauneudesta!
Ihana talvitunnelma! Toivottavasti sataa taas lunta pian.
Mukavaa viikkoa!

pioni kirjoitti...

Aivan ihana istumapaikka lumikuorrutteella, harmi että lumet sulas jo.

mimmuli kirjoitti...

Närhet ovat kovaäänisiä, paljon asiaa ilmeisesti kerrottavana=) Lumesta ei ole meilläkään tietoa..pimeää ja sateista vain. Hyviä ihania glögi hetkiä sinne lasipalatsiin=)

Kristiina kirjoitti...

Jälleen kerran niin ihanan herkkiä kuvia ja ihmettelen aina sitä,että saat niin hyvin kuvattua eläimiä,kuten lintuja ja oravia.

Sirkka kirjoitti...

Ainosofia,
kiitos samoin itsellesi, sinulla on aivan ihastuttava blogi!
Henska,
kiitos, mukava kuuulla, ei kannata olla..aattelet vain perhosia!D
Sussi,
sanopa muuta, ihme että on alkanut vierailla,.. sinä varsinainen lintubongaaja vasta oletkin, hienoa!
täällä myös nuo fasaanit alvariinsa!D
Huset på landet,
kiitos, just niin aina siellä silmät osuu johonkin kohteeseen ja ajatukset vievät kauneuteen...aikaa ajatella on ihanaa...ja toivoa leijuvia hentoja lumitähtiä ympäriinsä...
Pioni,
kiitos meillä on kesät ja talvet kalusteet ulkona, en koskaan peittele niitä, koska se on minusta niin kaunista, kun lumi sataa, jos sataa niiden päälle...ja ajan myötä tulee sitä niin ihailemaani ajanpatinaa..aina on toivoa..lumesta.
Mimmuli,
tänään jäin oikein kuuntelemaan Närhin ääntelyä..oikeastaan pidin siitä oiskos sitten ollut lievemmässä muodossa..ei paha!D olisi toki ollut kiva tietää mitä kerrottavaa...
Kristiina,
kiitos, jos näet näin, joskus onnistuu, mutta ei läheskään aina, kun räpiköivät!D

Sirkka kirjoitti...

Niin tuli tässä mieleeni, että suurkiitokset kaikille lukijoilleni ja kuvien katselijoille, ilo on minun puolellani, jos pidätte, kiitos!

Annalisa - LISA LIBELLE kirjoitti...

Hello! a lot of snow!!! wonderful & romantic! Your pictures are very very nice. Thanks for sharing. I wish you a good time and see you soon...Lisa Libelle

Sirkka kirjoitti...

Lisa Libelle, thank you very much for your comment. It made me very happy. It's nice you have found my blog. I will also come to visit yours. See you!

Shabbycharm kirjoitti...

nyderlige bilder som alltid. du er en inspirasjon for mange.
ha en fin 1 söndag i advent.
klem bella

TainaSusanna kirjoitti...

Oi joi, kuinka kaunis lasipalatsi sinulla on!! Ajatuksin siivin jo siirryin huoneeseen höyryävä glögimuki käpälien välissä... tunnelman kyllä aistii :) -Kiitos tästä!