perjantai 18. joulukuuta 2009

Kaunista, hihkaisin ulos aamulla katsoessani valkea lumipeite levittyneenä edessäni..iloa antamaan rauhaisaa hyvänolontunnetta jakamaan kanssanne. Kuvassa ovat syreenit talviasussaan kasvihuoneen yläpuolella. Täällä on aurinko paistannut pakkasukon näyttäessä 20-25 astetta, nyt taas näitä kuviani teille räpsin ja kaksin käsin sydämenmuotoisia puhalluksia puhallan..puuuuh!
Aatonaattona haemme pihdan ei siis vihdan, jotenka siitä ei ole vielä kuvia...silloin on minusta kaunista, kun se on koristeltu...joulu!
Eräänä iltana istuimme hiiren hiljaa,..kun yks kaks kuului pitshh..tuikku oli särkynyt kahtia kauniissa lasisessa maljassa! Seuraavana aamuna oli ryllikseni pudonnut lattialle, vaikka edellisenä iltana olin laittanut tukikepin..ikäänkuin aavisitin..just ni.. kaikki mullat lattialla, vedet ja tähdet, varret poikki, kukat tuusana, jotkut ehjinä, voi olisi ollut kaunis!, noh onneksi sain hetken ihailla...Rosalle sanoi paikka, olisi halunnut tulla heti auliisti auttamaan kieli edestakaisin lipottaen , sanoin selviäväni yksin, kiitos avuliaisuudestasi. Suit sait sukkelaan sain kuin sainkin jäljet siivottua ja muutaman päivän päästä ystäväni toi minulle amarylliksen, tietämättä tapausta, kiitos! Elikä ryllikkset tukevaan ruukkuun, hepposissa ei tukikepit auta. Sitten vielä yksi juttu, yöllä mietin kohta varmaan alkaa yläkerran palohälytin piippaamaan, siitä on aikaa varmaan pari vuotta, kun viimeksi patterit vaihdettiin..niin siinä siiten kävi, ei tosin yöllä vaan päivällä piip, piip, patterit loppu..!! ja minä kun en siihen ylettynyt, niin sanoin ihmettelevälle Rosalle, että pikku lintu se siellä piipittää...









tässä joulusukassa on vanhoja..hyvin vanhoja karamellejä kauniissa papereissaan....

nämä kynttilät sammutin nopeasti, kun alakerran palohälytin alkoi soimaan!! Viime vuonna ei...



Hopeat, uushopeat ja rosterit on kiillotettu..samoin pöytäliina on silitetty, joskin hitaanlaisesti, siksi tuudittaudunkin siihen sananparteen,että pidän hiukan ryppyisestä..ajanpatinasta.



lähes 100v. vanha tyynynpäällinen ...D
Rosa sai jouluisen pannan ...katsoo ovelle, kuka tulee...hau!
tässä valkoisen rusetin kera, hetkisen vain...kaunis on maailmain...kaunis on rakkauteni...

Jouluun on aikaa vielä tunnen sen...ei kiirettä vielä ehtii..itse olen todella nauttinut luonnosta täysin sie...mauksin ja sisälle tultuani voisin jatkaa katselua ikkunasta ulos kaunista nautinnollista lumista maisemaa ja pikkulintujen vipeltämistä...nauttien.

noh,,mitä nyt taas tapahtui kaunein kuvani ...olen minä aika säheltäjä, en siis säveltäjä! haihtui..ties minne...

Ystävät ihanat kiitos! Hyvää Joulua!

15 kommenttia:

PikkuBertta kirjoitti...

Ihania kuvia.meillä tuota lumimaisemaa ollaan saatu jo jonkin aikaa ihailla,ja pakkasta ollut tälläviikolla yli 20 astettakin.Tuo sinun koira aivan IHANA.Minä en malta olottaa että tuleekohan tuosta minun Vilistä samanlainen valkoinen lumipallo.Bichon havannais rotua on. .Onko teillä samaa.

Kaunista joulunodotusta:)

Titti kirjoitti...

Olin juuri sammuttamassa konetta ja menossa nukkumaan, kun huomasin päivityksesi... Ihania kuvia taas kerran!<3
Minulla on jäänyt bloggailu vähiin, johtuen työasioista...
Koitan kuitenkin iloita talvesta; -kerrankin pakkasta, eikä mitään vesikeliä...
Luja halaus ja hyvänyön toivotus Sinulle.

Arja kirjoitti...

Kauniita kuvian :-))Mukavaa joulun odotusta!

Ainosofia kirjoitti...

Hei Sirkka,
kiittäen jälleen näistä sinun upeista kuvista kera tekstien.

Näistä todellakin nauttii ja tulee jälleen hyvälle tuulelle :)

Yritän saada positiivisuudestasi himpun verran edes kiinni...

Nautittavia joulunodotuspäiviä sinulle ja pikkuiselle Rosalle <3

Sussi kirjoitti...

Upeita kuvia!

Rapsutus Rosalle ja hyvää joulun odotusta.

sariw kirjoitti...

Niin ihania kuvia taas : ) Niitä katsoo uudelleen ja uudelleen...
Takan päälyställä on todella kaunis astelma ja vielä kun peilistä heijastuu kaunis kotinne, vau.
Sinullakin on noita valkoisia joulukaktuksia. Ne ovat suloisia : )
Oikein hyvää Joulua sinullekin !

Anonyymi kirjoitti...

OIKEIN MUKAVAA JOULUN ODOTUSTA YSTÄVÄLLENI SIRKALLE JA SINUN LÄHEISILLESI. KIITOS ILMEIKKÄÄSTÄ JOULUKORTISTA:-)ja PAREMPAA UUT VUOT MEIL MOLEMMIL !
TERVEISIN PÄIVI täält länshelsingist

Pajupirtti kirjoitti...

Voi Sirkka minkä pumpulimaiseman oletkaan saanut pihallesi!
Lunta on tullut näköjään runsaasti. Kedemielin katselen:)
Tunnelman aistin jo kuvista.
Ihanaa Joulua sinulle ja suloiselle Rosalle.
Kaisa

Tytti kirjoitti...

Voi että miten kauniita kuvia.Ihanaa kun on lunta ja pakkasta.Kaikkea hyvää ja mukavaa joulunodotusta<3

Rostrose kirjoitti...

Sooo beautiful pictures again! (In Austria today there came much snow, too! And thanks for your nice Suomi-comment ;-) (Thanks Google translator I could understand it :o)) Many hugs to you and Rosa!
Suukoja, Traude

Elsa kirjoitti...

Aivan kun viehättävää, täällä silmä lepää joka ikinen kerta.

Oikein tunnelmallista Joulua Sinulle ja Rosalle!

pioni kirjoitti...

Kauniita jouluisia kuvia taas.
Ihanaa jouluaikaa!

Ainosofia kirjoitti...

Voi Sirkka ihanainen.
Kiitos sanoistasi <3

Nyt kylllä tahtoisin nähdä yhden jutun sieltä teiltä...
Tiedäthän minkä ;)

Sirkka kirjoitti...

Kaunis kiitos kaikille ihanaisille,
Kyllä on niin kaunista ulkona kaikkialla, rauhoittavaa,
Kiitos lumen!
Ainosofia,
aivan varmasti!
seuraavaan postaukseen..:)

Jaana kirjoitti...

Paljon olet taas saanut aikaan kauniilla kuvilla...Hyvää ja Rauhallista Joulua!!!