lauantai 20. helmikuuta 2010

Kerro se hälle kukin...

Oikein paljon kiitoksia kaikille kommentoijille, sekä kuvieni parissa viihtyville katselijoille, sekä uusille tuttavuuksille, jotka ovat ilokseni kauniin kommentinsa jättäneet. Kiitos! Olen nauttinut täysin siemauksin tästä kauniista talvesta ja nautin edelleenkin. Ihastuttavaa on se kun kuljemme kauniilla valaistulla poluilla, joita hennot juuri sataneet lumihiutaleet ovat silmiemme edessä ihailtavana, voisin sanoa ovat kauniimpia, kuin jalokivet ja ennenkaikkea äänetön ympäristö ja lisäksi mitä ihailen valtavasti on aamun ja illan sininen hetki, samoin taivaanrannan vaihtelevat sävyt valloittavat sydämeni saaden suurta ihastusta aikaan, puhumattakaan kuusta ja sirpistä..tähdistä...pilvistä. Lisää kauneutta puhkeaa, kaikki on vielä edessäpäin, kevät! En ole, että heti tässä ja nyt täytyisi olla, olen tottunut odottamaan...Kaunista on ihana odottaa, auringonsäteiden lämmittäessä ja kyllä se sieltä tulee..Kevät!







Rosa on saanut ylleen uutukaisen Pentu Enkelin hennon rosan sävyisen puvun, tupsu on kuin lumipallo, joita vieritämme yhdessä talvisäässä. Puku on täynnä pieniä sydämiä, niinkuin on pikkurosallani ja ajatuksillani...



Ruukun halkaisija on 36cm






Pikkuinen päivänokosilla, huomannette turkin hiukan lyhentyneen, oikea korva on aina pystyssä!


tässä viimeisin ostamani maljakko, josta pidän paljon, sen sävy viehättää, joka on juuri se oikea mistä pidän samoin kuviointi ja kaunis hiukan kulunut pinta saa sitä tutkimaan tarkemmin.








Kaunista iloisen onnellista rakkauden täytteistä päivää kaikille, pian kevät puhkeaa kukkaan!

22 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Kiitos Sirkka <3. Olen niin tylsä että en osaa enää sanoiksi pukea tunteitani kuviasi katsellessani,,,mutta kaunista ja niin lumoavaa :) Olisikohan siihen syy että olen niin kukkafani ja olipa se sitten rosa, ruusu tms mutta kaunista. Valkoiset kuvat kuuluvat lähes jokaiseen päivääni mutta kevään odotukseen kuuluu helmililja ja se sinisenä koska kukinto on isompi kuin valkoisen. Oletko harrastanut orgideoita ? Saatkohan ne kukkimaan uudestaa...tyhmmä kysymys lienee mikäpä sinulla ei kukkisi ;) Itselläni taisi selvitä valkoiset Mårbakat koska vihreämä osa varsista ja kohtahan on niiden leikkaus aika. Kukkaista viikonloppua ! ps Rosalla makee villapaita ;)

Ainosofia kirjoitti...

Huokausten huokaus näiden sun kuviesi ja kauniin tekstisi kanssa.

Tämä on sitä bloginautintoa parhaimmillaan.

Kiitos Sirkka <3

Rosa on hyvin muodikas :)

pioni kirjoitti...

Oi miten kauniita pikkuiset esikon kukat ovat maljakossa.
Ja helmililjat ovat aina aivan ihania. Katselin juuri viime keväisiä kuvia koneelta ja ihailin pikkuisia sipulikukkia pihamaalla.

SariW kirjoitti...

Oih, miten ihana asetelma esikonkukista ja kastikekulhosta !!! Ja nuo helmililjat, kylläpä niitä on paljon...upeita kuvia !!!!

Jännä, että oliivipuusi viihtyy ihan normaalioloissa, olen näet luullut, että se kaipaisi vähän viileämmän tilan talveksi. Nyt taidan minäkin hankkia sellaisen : )

Oikein ihanaa viikonloppua sinne kukkien lomaan !
Niin, ja Rosalle terveisiä : )

Sirkka kirjoitti...

Kiitos Anne ja kiitos kysymästä, minulla on ollut yksi orkidea, joka nyt jo kukkinut, mutta näyttää lupaavalta..ainakin toivon ja odotan!
Onnitteluni sinulle Mårbakkasi selviytymisestä, ovat kauniita!
Rosa kiittää niiaten!

Mari kirjoitti...

Ai että, taas niin kaikkea kaunista löytyy kuvistasi! Rosa on niin suloinen villapukuineen <3 Kiitos tästä nautinnosta Sirkka!

Marianne kirjoitti...

Kerro se hälle kukkasin...ja niin sinä toden totta sen teet !!!

Upean paljon helmililjoja sinulla, ovat herkkyydessään näyttäviä isossa ruukussa.

Ja voi söpöläistä Roosaa. Katsoin pitkään kuvaa jossa lepäilee valkoisella tyynyllä, korva kuulolla...niin valppaana toimimaan jos ilmenee tarvista. Niin levollista ja kaunista yhtäaikaa.
Taitaa kylällä pojat villiintyä Rosan nähdessään, niin on ihana uudessa haalarissaan :)

Kauniita talvipäivän jatkoja ja iloja kukkivien sisäkukkien kanssa :)

päivi kirjoitti...

hei sirkka ja mukavaa iltaa:)
ilman kukkasia olisi vaikea elää, ne ovat arjen ilo ja sunnuntain sulostus:)
rosa on niin tyylikäs talvineuleessaan, varmasti on myös
ollut tarpeen?
leevi ei tarkene käydä kuin pikapikaa nurkan takana siitä on pitänyt pakkanen huolen...
haaveissa siintää kuitenkin jo maaliskuu ja kevään tulo... terkuin ja lämpimin ajatuksin,
päivi

Sussi kirjoitti...

Voi miten paljon kaunista! Ja tuntuu ja näyttää niin keväiseltä.

Rosan puku on kerrassaan ihana ja niin nimeen sopiva:)

Elsa kirjoitti...

Rosalla on veikeä puku, sopii valtavan hienosti! Ja korva söpösti "törröttää", kuin kuuntelisi salaa... :)

Mukavaa lauantai-illan jatkoja toivtellen,
Elsa

Anonyymi kirjoitti...

Rosalla hieno ja tyylikäs puku, pitää pikkuisen lämpimänä!

Kukat ovat todellakin arjen piristys ja juhlien kruunu.

Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Karita

Nina kirjoitti...

Mukava oli taas tulla piipahtamaan tänne Sirkan aurinkoiseen kotiin.
Ja Rosalla niin suloinen neule, että kyllä kelpaa näillä pakkasilla ulkona
pyörähtää.
Uusi maljakko on viehättävä. Oi, nuo sinun helmililjasi vain komistuvat.
Ihania kuvia! Kiitos!

Pakkasterkuin
Nina

Anu kirjoitti...

Kiitos Sirkka edellisen postauksen kommenttiisi!

Voi miten kaunista! Miten osaatkin asetella kaiken niin kauniisti ja valokuvasi kuljettavat mielikuvituksissa ihaniin satumaailmoihin :), lumoavaa, ihanaa, kaunista, satumaista, suloista.....

Piitis kirjoitti...

Voi kuinka Rosa onkin tyylikäs tamineissaan:)))

Kyllä kukat kuuluu jokaiseen päivään.

Sirkka kirjoitti...

Hei vaan kaikille näin yhteisesti suurenmoisin kiitoksin sanoin, nytpä kerron teille mitä kävin tänään kertomassa jo innoissani Sussille,
tänään kun astuin ovesta ulos, niin
PÖLLÖ istu puussa, muttei käpy suussa, vaan useat mustarastaat varoittelevit toisia lintuja äänekkäästi pöllö vain nukkui, eikä hievahtanutkaan, mutta sitten kun huomasi ja alkoi haukkumaan, niin lensi metsään ja mustarastaat perässä, no me jatkettiin matkaa ja kotiin tullessani lähdin kamerani kanssa, joskos löytäisin, en enää..ja alkoi jo hämärtääkin, mutta sainpahan nähdä pöllö poloisen!
Rosa kiittää niksauttaa ja on mielissään sanoistanne ja niin kyllä kukat kuuluvat jokaiseen päivään ja leikkaamalla niitä saa useampaakin maljakkoon, iloa!

Sirkka kirjoitti...

siis Rosa alkoi haukkumaan, eikä pöllöpoloinen..huuuuu, kun tulee aina näitä virheitä...höööö!D

Teija kirjoitti...

Voi jestas miten kauniita kuvia, ensin vaaleanpunaisia, ja sitten sinisiä. kaikki ylisanat onkin tässä edellä jo käytetty, joten yhdyn vain muiden mielipiteisiin :)

Suloinen villapuku Rosalla!

sanna kirjoitti...

Voi mitä ihanuuksia täällä on taas kuvattu! Kiitos Sirkka! Kevättä rinnassa on täälläkin, aurinko tuntuu vaan niin ihanalta pimeän ajan jälkeen. Ja kohta voin laittaa pikkuruisia taimia kasvamaan...sitten kevät lähestyy huimaa vauhtia. Kuvassasi on aivan ihana sydänkirjailu nimimerkkeineen! Rosan villapaita on upea, saa hymyn huulille! Valoisaa alkanutta viikkoa sinulle!

Nicole kirjoitti...

Kuinka suloisia vaatteita Rosalla on!! Voisin veikata, että monet kommentoivat ja katsovat kun hän tulee ;).
Aivan ihania kukkakuvia taas!! Minäkin jaksan odottaa kevättä, ja lunta saa vielä olla, muttei kovia pakkasia.
Onhan se ihanaa, kun kevät on edessä!
Mukavaa viikkoa!
Nicole

Marge kirjoitti...

Kiitos ystäväin kauniista postauksesta! Niin olivat kuvasi jälleen ilo silmälle:)

Minäkin olen nauttinut tästä kauniista talvesta, vaikka tunnustan, että hiihdot ovat jääneet tosi vähäisiksi, mutta ehkäpä menen vielä, kun aurinko paistelee, jäälle hiihtelemään, sillä kevättalvi on niin ihanaa aikaa myös hiihdon kannalta:) Kovat pakkaset ja lumentulo kyllä riittäisivät jo minun puolestani;)
Vaikka rakastan jokaista vuodenaikaa Suomessa, varsinkin, kun ovat kunnollisia, niin kevättalvi on joternkin niiiiiiin ihanaa!! Ajattele, lumen alta vähitellen näkyvää ja niin ihanalta tuoksuvaa maata, lintuja, auringon lämpöä ja valoa, "räystäitten tippumista"...;D Aina silloin tunnen kuin heräisn horroksesta, vaikka olisin kuinka nauttinut talvesta:)

Sirkka, ihanaa kevättalven odotushetkiä sinulle, ystäväin!
Nautitaan joka hetkestä, vaikka kevättä olisikin jo vähän rinnassa, eihän sitä tiedä, koska saamme jälleen näin ihanan talven, vaikka vähän marmatankin lumen määrästä ja pakkasista...;D

Halein, Marge

Kirsi kirjoitti...

Pitkästä aikaa kurkkimassa ja ihailemassa kuviasi. Näistä kuvistasihan saisi jo koottua ihanan sisustuskirjan <3

Mukavaa viikkoa!

Kirsi

Sirkka kirjoitti...

KIITOS YSTÄVÄT KAUNIISTA SANOISTANNE!
Räystäät tippuvat ja linnut laulalavat...
auringon paistaessa, vielä kuitenkin lumikinokset
kasvavat...kaunista!