torstai 9. joulukuuta 2010

hiljaa hyvä tulee...

Lämpimän kauniit kiitokset ystävät, kun hetken pienen kauniin ajatuksen kera luokseni olette poikenneet ja sikermänne jättäneet, kiitos se iso ilo minulle on! Minä en ole ostellut juurikaan mitään uutta vanhan tilalle, ainoastaan kukkia... nautin kaikesta mitä ympärilläni näenkään niin sisällä kuin ulkonakin ja annan ajatukseni hiljaa lipua kohti tulevaa lähestyvää joulua. Olen leiponut ja antanut aistejeni nauttia kaikesta leijuilevista tuoksuista samalla pieniä maistiaisia maistanut.
olen aikoinaan vuosia sitten käynyt kukkasidontakursseja ja siinä on jäänyt minulle näitä tähtikukkakeppejä, joita sitten löysin kätköistäni ja mieleeni tuli laitanpahan näitä ulos ja talipalloja niihin roikkumaan ja kuinka palkitsevaa se onkaan minulle katsoessani lintujen niissä mutustelevan tyytyväisenä oi nytkin niitä on useita niiden lomassa!






viimevuonna tein enkelitötteröitä ja ne myös ovat nyt ulkona pähkinöillä täytettyinä.

kasvihuoneen kuurankukkia

olemme tulleet lenkiltä lumisilta poluilta ... ja pikkuinen nuhahti alta aikayksikön...
jouluna sytytän pikkuiset kynttiläni valaisemaan ja lämpöä antamaan








jouluruusu ja sypressi
olen laittanut pikkuiseen pulloon hortensian kukkia, saaden ajatukseni kevään ja kesän muistoihin....

jouluruusu
jouluruusu ja orkidea toivottavat toisilleen hyvää kaunista päivää.

ulkopöytä on saanut aina vain lisää kuorrutusta...
keskikerroksen ikkunastamme on näkymä metsään
yläkerran ikkunastamme on ulos kutsuvan näköistä...
siispä lähdemme tepastelemaan, elikä nyt on sinisen oven edessä...oven ollessa avoinna.
Tunnelmallista päivää kaikille ja ollaan kilttejä ja annetaan aikaa itsellemme ja toisillemme...

39 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Ihan uteliaisuuttani kyselen; mitä tuommoinen jouluruusu maksoi?

Sirkka kirjoitti...

Hei Maija,
jouluruusujen hinnat vaihtevat kovastikin, riippuen sen koosta ja toki paikoistakin mistä sen ostaa..
noin 7-30e siltä väliltä.
Minä sen kaivan aina keväällä ulos pensaiden alle siten tuottaa vuoksiksi iloa ja ei hintakaan huippaa!:)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana blogi. Kauniita kuvia ja ihana pieni koira. Kaunista Joulun odotusta teille sinne Sinisen oven taakse toivottelee, -lumihiutale <3-

Sirkka kirjoitti...

Lumihiutale suloinen kiitos käynnistäsi ja oikein kauniista sanoistasi, olivat niin mieleeni ja samoin sinulle kaunista joulun odotusta,.

Naksu kirjoitti...

Kylläpä oli ihana käydeä taas täällä hengähtämässä ja lataamassa akkuja; niin suloisia kuvia :) Meillä piiku-mies kipeänä, mutta sen verran kuitenkin pirteä, että jotain on jaksanut touhuillakin; teimme yhdessä lumihiutaleita :)
Vähän haasteellistahan tuo oli 3-vuotiaan kanssa, mutta kivaa meillä oli!
Mukavaa looppuviikkoa sinne ihanuuteen toivottelen!

Unelma kauniista kirjoitti...

Kauniita kuvia ja paljon ihania esineitä! Teillä on söpö pieni koira. Itselläni on Bichon havannais koira, hyvin saman tyyppinen...
Lumista joulun odotusta!

Helena kirjoitti...

Onpa paljon kaikkea kaunista!

Krisse kirjoitti...

kauniita kuvia....oikein muukavaa joulun odotusta..

Irmastiina kirjoitti...

Sinulla on aina niin kauniita kuvia.
Kyllä tuossa kelpaa talitintin ruokailla...
Niilolta Rosalle halaus...<3

Marge kirjoitti...

Sirkka, ystäväiseni, kiitos suloisesta viestistäsi!:)

Sinä taitava esteetikko, olet loihtinut tänne jälleen niin lumoavan kauniita kuvia! Valo kuvissasi on kaunis, jotenkin tuli jo ihan helmikuinen olo, ihan hassua...;)Mutta nyt nautitaan näistä niiiin ihanista joulun ajan tunnelmista!

Voi, tuota pikkuista, raasu on ihan väsynyt, mutta onnellinen, varmasti:)

Ihanaa adventin aikaa edelleen sinulle, ystäväiseni!
Marge

Sirkka kirjoitti...

Kiitos , keväinen olo minullakin on useasti, kun aurinko paistaa täällä aina silloin tällöin, nautitaan todella jokaisesta päivästä sään ollessa kulloinkin omanlaisensa,
viime yönä täällä oli varmaan ollut kova tuuli koska puiden oksat olivat katkeilleet ja risuja oli poikittain teillä hyvin olisi saanut niistä luudan tehtyä tai luutia!:)

Helena,
kiitos ja eilen yritin parhaani tulla blogiisi kommentoimaan, mutta kirjoitukseni ei vaan näkynyt...missään ja sama oli tänäkin aamuna..olen pahoillani en tiedä missä vika..mutta mukaavaa että pidät Helsingistä!:)

Sussi kirjoitti...

Lumoavan kaunista!.

Ja niin ihana nähdä, kun tintit naputtavat syötävää. Nyt on niin paljon lunta, että eihän eläimet luonnosta löydä helpolla mitään. Meillä oli aamulla pupu käynyt terassilla asti katsomassa olisiko kukkaruukuissa syötäviä kasveja. Minun täytyy varmasti laittaa pupulle heinää...

taburetti kirjoitti...

Kiitos Sirkka taas niin kauniista kuvista. Jouluksi ei tarvita paljonkaan ihmeellistä, kukkia ja kynttilöitä sekä hyvää mieltä. ja läheiset joiden kanssa saa viettää ihania hetkiä.
Tällä hetkellä on ulkona niin kaunista, kuten sinunkin kuvistasi näkyi, siis saamme nauttia myös tästä jouluisesta maisemasta.
Ihania hekiä sinulle kolmanteen adventtiin!!
Jaana

Miia kirjoitti...

Ihania kuvia. Tuli itsellekin ihan rauhallinen olo :)

Iloista joulunodotusta :)

Villa Rose kirjoitti...

Kaunista ystäväiseni!!
Niin kaunista!!! Sielukin aivan lepää kun nautiskellen kuvia katselen =)
Terkkuja pikku söpöliinille!
Mitähän pukki Rosalle tuokaan....
Haleja!
Anne

Ainosofia kirjoitti...

Leppoisaa viikohloppua Sirkka sinulle <3

Meillä ei aurinko juuri paista enää - eli kaamos on täällä Oulun korkeudellakin menossa.
Tuota minä kaipaisin tosiaankin.

Voi hyvin!

Sirkka kirjoitti...

Oi kiitos teille ihanaisille ja onpa tosiaan kiva että sielumme lepäävät se on hyvä se..
kyllä se pukki muistaa Rosaa, kun tontut ovat kurkkineet ikkunan takaa ja metsätiellä seurailleet, kuinka kiltti on ollut..
Minä lähetän auringon valoa sydämiinne ja toivon kaikkea hyvää ja vielä paljon enemmänkin teille!

päivi kirjoitti...

Sirkka ystäväin, lämmöllä ja hartaudella katsoin jokaisen kuvasi, ja jokaisesta niistä löysin iloa mieleeni:)
tänä synkkänä ja pimeänä vuoden-
aikana,
tosin tänään aurinko paistoi metsän takaa pari tuntia kauniisti...
harmikseni en saanut päivää viettää kotona vaan ahkeroin työn ääressä iltaan saakka.
silloin jo pilkko pimeässä kävelin kulkien hämärää... hih.. hautausmaan reunaa kotiin!
ei, en kammoksu vaan hiljainen ja rauhallinen on työmatkani pimeän metsän poikki.

pääsisin kyllä tietä pitkin mutta säästän näin matkassa muutaman kilometrin ja ajassa tunnin !
niin, tiedät, leevi odottaa ,
siksi niin kiire kotiin...
emme pääse iltakävelylle,
pakkanen -25 astetta on ihan liikaa pikku ystävälle joten vietän pienen hetken vielä luonasi ja lähetän hellät terveiset teille molemmille... Rosalle (
joka nukkuu samoin kuin Leevi, tassut kohti taivasta! )
ja sinulle..

lämpimin ajatuksin...
Päivi

ps. en päässyt eilen kommentoimaan
nyt sitten muutama rivi :)

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Kiitos Sirkka tunnelmapläjäyksestä. Tuo pöytä on ihastuttava, koskakohan kaatuu??? Ota sit kuva:)
Samoin siniset unelmat on kuin unesta.
Kaunista lumien täyttämää viikonloppua sinulle ja Rosalle.
Kaisalta

sariw kirjoitti...

Teillä on siellä niin ihanan lumista ja kaunista : )
Siniset kuvasi ovat mystisen viehättäviä.... kiehtovia.
Suloista viikonlopun jatkoa !

Nina kirjoitti...

Ihastuttavia kuvia ihan jokainen!
Miten ihanasti muistat pikkuisia lintuystäviä, syömisen lisäksi saavat iloista silmänruokaa!
Kauniita ovat nuo sinisen sävyiset kuvasi, oi että!!
Kaunista, kaunista, kaunista!

Mukavaa viikonvaihdetta ja haleja pikkuiselle! :)

Onna kirjoitti...

Iso kiitos! Onpa kauniita nuo kynttiläkuvat! Aivan ihania kuvia muutkin. Sopii kivasti nuo siniset tähdet oksille :) Se on kyllä mahtava tunne, kun löytää jotain valmiiksi kulunutta tai vanhaa, minäkin tykkään, että esineissä ja huonekaluissa näkyy elämä, ne kertovat silloin tarinaa eletystä elämästä ja muistoista :) Kaunista ja aurinkoista viikonloppua sinulle!

Olivieno kirjoitti...

Voi tuota Rosaa! Ihan samassa asennossa kuvailin tänään Pulmua, ovat kuin siskokset...

Kauniita kuvia, upealta näyttää talvinen metsäsi, vaikka kyllä jo kevättä kaipaisin.

Arja kirjoitti...

Todella kauniita kuvia :-)
Kiitos Sirkka ihanasta postauksesta:-)
Mukavaa 3 adventtisunnuntaita<3

TeSa kirjoitti...

Kaunis sininen hetki, valoisa päivä ja ajatuksen lämpöä.
Ihanaa sunnuntaipäivää sinulle.

Huset på landet kirjoitti...

Kuinka ihania tötteröitä ja tähtikoristeita olet laittanut linnuille! Ei ole ihmettä, että pikkulinnut viihtyvät niin hyvin puutarhassanne!

Kaunista 3:a adventtia!

Nicole

Tuija kirjoitti...

Voi ystävä rakas, kuinka kaunista taasen sinulla onkaan. Ollapa lintu pihassasi, kyllä kelpaa niiden herkutella, kun on silmäniloa myös. Ja voi tuota ihanaa koirulaista, se nukkuu niin suloisesti jalat pystyssä...taisi olla hikinen keikka ulkona.

Ihana tuo jouluinen Jeesus-lapsi asetelma. Itse ostin myös Teneriffalta seimi-asetelman ja olin vähän pettynyt, kun kotiin tullessani huomasin, että Jeesus-lapsi siitä seimestä puuttui, en tiedä jäikö reissun päälle vai oliko siinä ensinkään sitä. Harmittaa...täytyy kehitellä jotain...jos tiedät mistä saisi pienen pikkuruisen vauvelin niin vink, vink..mulle päin.

Halaus ja lämmin rutistus sekä rapsutus karvaiselle pallerolle.

Mi kirjoitti...

jouluruuusut on ihania! huvittaa kun keväällä niitä saa perennamyymälästämme 5 e ja kun joulu tulee hinta moninkertaistuu-kysynnän ja tarjonnan laki :).

voi rosa on niin suloinen kun nukkuu-meillä oli mimmi hauva tänään maistellut olkikoristeita poissaollessamme. sekin on hyvin väsyttävää puuhaa koska tyttö on nukkunut siitä asti kun tultiin takas kotiin.

näpertelijä kirjoitti...

Ihania kuvia ja kerrot kuvista ylikorostamatta niitä pidän kovasti tavastasi.Ai kuin hyvä tietää että jouluruusun voi viedä ulos ja elämä jatkuu taas talvella.

Pepi kirjoitti...

Ihania sinisiä hetkiä kuvissasi, olen otoksiasi ihaillut ennenkin :)

Blogisi on muuten ensimmäisiä joita ikinä olen lukenut, sain joskus vinkin asiakkalta jonka kanssa jäimme suustamme kiinni ja juttu pääsi vähän rönsyilemään !

Ja hyvä niin :D

tina kirjoitti...

Hienoja tunnelmia jälleen. Oikein Hyvää Joulua!

Mari kirjoitti...

Taas niin kauniita kuvia! Jouluruusut on niin kauniita ja herkkiä... Vielä aion jouluksi sellaisen ostaa. Rosalle rapsutukset ja mukavaa joulun odotusta!

marjamatilda kirjoitti...

Tunnelmarikas postaus taas Sinulla, olet mahtava kuvaaja!
Hyvää joulunodotusaikaa Sinulle!

Marge kirjoitti...

Sirkka ystäväin, IHANAA ja RAUHALLISTA JOULUA sinulle ja rakkaillesi!!!


Lämmin aatonaaton tervehdys, Marge

Terhi kirjoitti...

Lämmintä ja rauhallista joulun aikaa Sirkka!

Villa Rose kirjoitti...

Hei ystävä RAKAS!

Kiitokset viime viestistäsi!
Olen ollut todella saamaton kun en ole siihen kerinnyt vastaamaan!

Joten OIKEIN IHANAA JOULUN JÄLKEISTÄ ELÄMÄÄ JA MITÄ PARHAINTA UUTTA VUOTTA 2011 !!

Rätti todentotta heilui ja mökki tuli siivottua ;) Sitten leikkuupäivänä sainkin ottaa "hieman" rennommin.... Hyvin kaikki meni ja poika on toipunut hyvää vauhtia =) Välillä saa jo toppuuttaakin vauhtia ;)

Laittelen sinulle sitä s.postia heti kun tässä kerkiän ja saan tuon pöytäkoneen auki,,, tämä läppäri kun ei tunne sinun s.postiasi eikä avaa blogin kauttakaan sitä :) Mutta tekstiä tulee!!!

Palaamisiin!!

Ihanaa uuden vuoden odotusta!!!
Haliterkuin
Anne

Onna kirjoitti...

Voi kiitos, minustakin siitä tuli nyt raikkaampi ja kun meillä on huonekalut tummalla kannella ja valkoisella rungolla, niin kone sopii nyt hyvin kokonaisuuteen :)

Aana kirjoitti...

Ompa taas niin ihania kuvia, oikein silmä lepää niitä katsellessa!!!!

Minulta on jäänyt usein postauksesi kommentoimatta, koska välillä en, useista yrityksistä huolimatta, vain kertakaikkiaan pääse kommentin kanssa läpi, harmillista.

Ps.Pistäydyhän blogini arpajaisissa:)

Claus Dalby kirjoitti...

What a wonderful home, you have ...