perjantai 27. helmikuuta 2009

Keittiö









Kotimme keittiö, joka on oikeastaan yhtä avonaista tilaa olohuoneen kanssa, eli väliseinä on poistettu. Muutokset on tehty kahdeksan vuotta sitten. Alkuperäiset kaapit, johon on tehty pieniä muutoksia, eli lasit laitettu kaapin oviin sekä listoitettu ja vetimet vaihdettu. Liesituulettimen päälle on tehty kupu, jonka taso ja reunat laatoitettu, seinään kiinnitetty tanko, jossa roikkuu vanhoja kauhoja valospotit on jokaisen ylähyllyn alla samoin ala, seinässä olevat lamput on poistettu. Keittiönhana on vaihdettu, tankoja on kaksi, joihin saa esim. pyyhkeet. Kuivauskaappi on poistettu, jossa nyt on lautaset pinossa. Minusta on mukava kuivata astioita pyyhkeellä, jota saakin olla alati vaihtamassa, minusta pyyhkeet ovat kauniita, joten siinä samalla tulee sekin ilo niitä silmäillessä. Toki käytän myös tiskikonettakin ja osa kuivuu tiskipöydällä olevassa kuivausritilässä. Pyyhe, joka on teeastiaston kanssa on ostettu Prahasta, jossa olimme vuonna 2002. Lyhty on Marja Kristiinalta, vilkutuksia Sinulle! Pienessä pullossa on tiskiainetta, pullo on kauniin sydämenmuotoinen ja sen korkki on posliinia, myös se on matkamuisto, tosin siellä oli jotain muuta silloin sisällä:)

Kaikille ystäville ja vierailijoille oikein ihanaa Perjantaita!

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Oi ihana aurinko







Aurinkoista päivää kaikille, sillä se todella paistaa kauniisti ja lämmittää ihanasti, mittari näyttää plussaa muutaman asteen auringossa enemmän. Menen ulos nauttimaan suussa sulavasta kaakaostani, teen sen suklaaseen ja maitoon. Kuvassa ovat viimeisemmät ostokseni lusikat ja haarukat tanskalaiset, minusta ne ovat ihanat ei niinkään kevyet. Tuo vesi on Elixian Limonadea, vanhanajan sitruunalimonadi une cau issue du massif jurassien, des aromes naturels un sucre pure canne, lálchimie ope´re depuis 1856, pour vous offrir une limonade authentique, une intense sensation aboutissant au miracle du temps retrouve´...
Näitä on muistaakseni viittä eri makuvivahdetta.
Lukuisista yrityksistä tulla antamaan kommenttini, en ole onnistunut...kylläkin olen saanut ihaillen katsella kuvianne, toivottavasti asia korjaantuu pian. Itse kiitän teitä niin paljon, kuin vain osaan ja olen jokaisesta tosi iloinen ja luen niitä useasti painaen ne mieleeni syvälle sisinpääni ja siten sujuvat iloisin mielin kotiaskareenikin teitä muistellen.
Nyt kuitenkin ulos nauttimaan auringosta ja kaakaosta, niinkauan kuin se vielä paistaa...

Ihanaa keskiviikkoa ystävät!

lauantai 21. helmikuuta 2009

Kevät tulee keikkuen










Nyt jaan taas iloni teidän kaikkien kanssa, niin se moninkertaistuu. Muistatte varmaan, kun viime keväänä ostin Pariisista kolme kaunista vanhaa postikorttia vuodelta 1912 alkaen, kirjoitukset on nyt ikuistettu näihin tyynyihin...uniikit! Nyt on kevät kodissani ja onhan se jo viikon kuluttua maaliskuu. Pidän näistä tyynyistä paljon samoin värisävyistä, samalla laitoin hyllyyn vanhat Arabian astiastoni, jonka olettekin jo nähneet viime vuonna, mutta kevät alkaa näin minulla..unohtamatta tietenkään kukkia, joita rakastan. Hyllyllä on uudet helmihyasintit, vanhat ovat jo kukkineet.
Valoisaa lauantaita kaikille meilläkin on tänään luvassa ihana ilta.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Aurinko paistaa







Heräsin ihanaan kauniiseen auringon valoon ja lämpöön...ulkosalla on kirpeä pakkanen-10c ja lunta maassa ja talvi säässä mennään kohti kevättä. Ajatelkaa parin viikon kuluttua on maaliskuu ja kuinka ihanaa kun kevät saapuu...saa alkaa ihastella kevään ensimmäisiä kukkia, jotka sieltä maasta työntävät urheasti päänsä esille ja aina se on yhtä ihmeellistä...ihailtavaa. Linnut laulaa kirkkaammin kuin koskaan ...eilen nauratti , kun fasaani tuli koputtelemaan 10minuuttia lasioven taakse...luuli varmaan siinä olevan sulhasensa...hetken jo pelkäsin, että ovi menee rikki, mutta sitten se kuitenkin lähti siitä käpyttelemään, kun ei saanut vastakaikua:)

Toivottelen teille aurinkoista valoisaa päivää ja hyvää mieltä.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Ystävänpäivä





Ystävälle, ystävänpäivän halaus! Oikein ihanaa hyvää rakasta ystävänpäivää kaikille ympäri maapalloa...Ole ystävä minulle minä olen sinulle:) ystävänpäivä on jokainen päivä.
Iloisista asioista nauttii vieläkin enemmän, kun jakaa ne ystävien kanssa.
Viikko sitten otin meidän syreenipensaasta muutamia oksia ja nyt niissä on lehdet, laitoin ne vanhaan emalikannuun hortensian viereen, siinä ne ovat sulassa sovussa keskenään:)
Tänään nautitaan lasi rosee viiniä, kera sydänleivosten.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Lasi









Taas on muutama päivä vierähtänyt kohti kevättä...lasi...siitä vaan pidän niin valtavasti, joita olenkin taas nostanut tähän ikkunalaudalle, joka on niin paahteinen, että harva kasvi siinä viihtyy, kun aurinko siihen porottaa. Lasista tuli mieleeni näyttää, kun muutama viikko sitten ostin vanhain tavaran kaupasta kuusi lasia, jotka sopivat hyvin tähän vanhaan Ranskalaiseen karaffiin, jonka olette jo nähneet jo aikaisemminkin, toki olette saattaneet nähdä jo muitakin kuviani, koska en millään muista mitä kaikkea olen kuvannut täältä kodistani...suonette anteeksi minulle:) siis etenkin pidän noista lasien alanupeista, tai kuinka se nyt sanotaan..kermakot ovat lapsuuskodistani, joten lienevät minulle ne rakkaimmat ja käytän niitä myös usein.
Lopuksi näytän, kun ulkona pakkanen lauhtui ja plussa asteet kipusivat lukemiin...niin tulppaaneille kävi näin..johon lintukin yhtyi:))

Iloisiin kuulemisiin tiistain tunnelmissa.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Oliivipuu





Nyt innoissani esittelen teille, joilla se useimmilla jo onkin kotonaan, oliivipuuni...maanantaina sen ostin, joten kuvassa olevat oliivinit eivät ole tästä puusta;) joita tosin kovasti odottelen, jospa ja kun se joskus innostuisi niitä kasvattelemaan...pari lehteä se on kylläkin pudottanut, niistä en ole kovin innoissani:)...oliiveja meillä syödään paljon...täytteellä ja ilman..salaateissa, piirakoissa, leivissä ja muuten vaan.
Kuvassa on myös rakastamani laventeli kuivattuna...ulkona minulla on niitä toistakymmentä pientä puskaa...mikä ihastuttava tuoksu niistä lähteekään...lisäksi ne ovat kauniita.

Viettäkää iloinen ja mieluisa lauantai-ilta:)