keskiviikko 27. toukokuuta 2009

tik tak tik tak

Onnistuin ostamaan itselleni kellon, jota olin haaveillut ja nyt kun se sitten osui kohdalleni, niin iloitsin siitä, ja edelleenkin.. Vedin sen täyteen ja se kävikin mielikseni muutaman minuutin tai oikeastaan sekunttiviisari viipotti eteenpäin....mutta viisarit olivat jämähtäneet paikoilleen, eivätkä enää jaksaneet liikkua, ties kuinka kauan olivat olleet liikkumatta. Kello avattiin ja puhdistettiin, sekä öljyttiin ym.. minä pesin lasin ja kuinka ollakkaan...kello käy! Herätyspuolen vetimeen en koske...olen kuullut sen äänen!

nyt meillä kukkii omenapuut..kirsikassa sinnittelee vielä muutama kukkanen..

kärhökin on avannut kukkansa...ja kurkottelee kohti taivasta..





nypittyjä orvokkeja, jotka heitän maahan ja siten ne kukkivat siellä ensi vuonna.
tästä kastelukannusta uupui kannun nokka, senkin onnistuin ostamaan ja pidän siitä, koska se on vanha, tosin kannusta uupuu nokka edelleenkin, koska se ei siihen sopinutkaan...

samoin ostin tämän vanhan peltipurkin, johonka laitoin narurullani, siitä sitä on helposti saatavilla, sakset auttavat katkaisemaan, elikä ystävykset lähekkäin.
Anqeligue tulppaani lemmikkien joukossa on kaunista katseltavaa...
orvokit lemmikkien kanssa, joiden värisävy sopii ruukkuun, siis lemmikkien, tais tulla väärä kuva toisessa samansävyisessä ruukussa on enemmän lemmikkejä...
meillä alkoi satamaan vettä tänään, mutta en tiedä ihanampaa, kuin sateen jälkeen...raikasta ilmaa ei voita mikään ...se on parhaimpia asioita mitä tiedän...nautin siitä suunnattomasti!


hetken istuin täällä ja sytytin tuikut ja unelmoin....sekä nautin kaikesta kauniista...
kunnes menin sisälle leipomaan omenapiirakkaa, viimevuoden omenoista, koska kohtahan saa alkaa odottamaan uutta satoa!

Mukavaa keskiviikkoa kaikille ja nautitaan satoi tai paistoi!

45 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

*ihaileva huokaus*
*ihaleiva huokaus* x 100

Kauniita kuvia!

Kellosi on mainio, taustapuolen tekstit hauskat. Juu, näitä kelloja ei kannata laittaa herättämään, äämi ei todellakaan ole miellyttävä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, ihanan söpöinen herätyskello! Puutarhasi pöytä on myös hauskan oloinen valko/mustan rosoisena! -Tiina

Anonyymi kirjoitti...

Taas olen ihastelemassa sinun kauniita pihakuviasi=)
Minä olen koko päivän odottanut sadetta muttei se vaan sada=(

Karita

-T kirjoitti...

Oli ihan suurennettava tuo ikkunaan ropisseet sadepisarat-kuva! Ihastuttavaa :) Vettä on sadellut tänään ja iloitsen että kasvimaani saa taivaalta nyt vettä ja se tekee vaan hyvää!!
Ihku on tuo herätyskello!!
Ai omenapiirasta... Tekisi mieleni tulla kylään ;)
Ihanaa keskiviikkoiltaa sinulle :)

SariW kirjoitti...

Superihania kuvia olet taas ottanut, vau ! Kellon tausta on hauska : ) Nuo kuihtuneet orvokit maljassa ovat sitten kaunis yksityiskohta. Täytyy ihan ottaa mallia...
Iloisia loppuviikkoa Sirkka !

elina kirjoitti...

Kaunista taas. Hyvä löytö tuo herätyskello.
Sanoitko kylväväsi nypityt orvokit pihalle ja että ne kasvavat seuraavana vuonna. Minä olen vienyt kaikki roskiin, ensin kannuun pöydän alle ja siitä jätteisiin, mutta tahti muuttuu nyt.
Ostin tänään omenapuun ja kirsikkapuun, saapa nähdä, onnistuuko kasvatus. Naapureilla on sellaiset pikku pihoillaan, joten paikan pitäisi ainakin olla hyvä.
Ensimmäiset lemmikit kukkivat täälläkin, ei minulla tosin montaa ole, mutta ehkäpä ne leviävät.
Täällä myrskyää, mutta ei sada, tuuli on kamala ja olen siirtänyt kukkaruukkuja seinän viereen suojaan tuulelta.
Mukavaa loppuviikkoa.

Krisse kirjoitti...

iHANA KELLO..MINÄKIN OLEN ETSINYT VANHAA HERÄTYSKELLOA MUTTA EI OLE OSUNUT KOHDALLA...
kAUNIITA KUVIA TAAS..HYVÄÄ KESKIVIIKKO ILTAA SIRKALLE..

maiju kirjoitti...

Voi mikä kuvakavalkadi - niin paljon kaikkea kaunista katseltavaa! Kesä on kyllä teillä päin pidemmällä kuin meillä, sillä täällä eivät vielä omenapuut kuki.

Anonyymi kirjoitti...

meillä myös omenapuut aloittelevat kukintaa. tänään luumupuiden kukat lentelivät hennossa kevät tuulessa kuin olisi lunta satanut!

vanhoissa kelloissa on kyllä hurja ääni! jo se tikitys niissä vie kyllä heikkohermoisen yö unet!
mutta silti vanhat kellot on niin ihania että minäkin niitä ostelen aina kun vaan jossain näkyy kohtuu hintaan...

PikkuBertta kirjoitti...

Kiitos taas ihanista kuvista.Silmä lepää ja tulee oikein rauhallinen olo niitä katsellessa.
Vanhat kellot ovat tosi kauniita.Kuinka ne osasikaan ennen tehdä kaikki niin paljon kauneimmiksi:)

Tytti kirjoitti...

Kaunista,ihanaa ei voi muuta sanoa.
Kävin täällä" mielihyvä" matkalla.
Tuli hyvä olo kun katselinvativero sinun kauniita kuviasi<3

JOHANNA kirjoitti...

Voi ja huokaus, kuinka ihania kuvia jälleen! Minkä nimisiä muuten ovat nuo ihanat isot valkoiset tulppaanit, mitkä näkyivät yhdessä kuvassa? Tahtoo istuttaa ensi syksynä samanlaisia...:)

Sirkka kirjoitti...

Elsa,
Hauskasti kommentoitu, kiitos paljon!
Ju eipä laiteta, herään muuten ilman minkaanlaista kelloa..linnunlauluun...

Tiinali,
Kitos, puutarhapöytä ja tuolit on ostettu Tukholman pohjoispuolelta, en muista paikan nimeä, mutta ihmettelivät, eikö täältä saa pöytiä ja tuolia, johon minä ei saa just näitä.., nyt ne on jo kuluneet vanhat ja näyttääkin siltä, mutta niin ihanat, joista pidän paljon.

Karita,
Kiitos, ilo minulle..kyl kyl sadetta kannattaakin odottaa, mutta toivotaan että ensi yönä sataa...ja aamusta paistaisi siellä aurinko ..

Teekoo,

Sadepisarat ovatkin kauniita...
Niin se on ihanaa, että tulee vettä kaikki kasvaa ja voi hyvin...vesi on niin tärkeää ja onneksi sitä tulee, elikä muistetaan toivoa vettäkin...sateen jälkeen paistaa aurinko!
Omenapiirakkaa...olisit tullut seurakseni, kaksin aina parempaa!:))
Kiitos, vielä on iltaa jäljellä..vaikkakin yleensä olen katsomassa kauniita unia tähän aikaan, no joskus lipsuaa:)

Sariw,
Kiitos paljon,
kuihtuneet kukat tosiaan...niitä tulee päivittäin ja paljon! Varsinaista käsityötä..nyplintää:)

Samoin kiitos itsellesi Sari!

Elina,
Kiitos,
juu juu kyl sanoin, kaikki eivät toki lähde, ne ruskeat pullerot siemenet ovat parhaita, siis niissä täytyy ola ne siemenet, näin saavat sen kylmäkäsittelyn...edellyttää, että maa on kuohkeaa, ihmeessä muutat nyt tahtia, niin saat paljon iloa.

Voi kuinka ihanaa, kyllä niihin saattaa tulla jo tänä vuonna kukkiakin..milloinka laitoit maahan..ainakin ensi vuonna on mitä odottaa!
Lemmikit leviävät kuin puro pitkin ...ja kuiskivat kauniita suloisia sanoja toisilleen...
Kiva juttu, että olet siirtänyt tuulelta suojaan, tiedätkö muuten, että tuulikin kuivattaa kukkia...
ne palkitsevat sinut kiitoksella, kun suojaan veit.
Samoin sinne kiitos.

Krisse,
Kiitos Krisse, kyllä se kello vielä kohdallesi osuu...osuu varmasti toinenkin:)
Sinulle myös hyvää keskiviikko iltaa ja öitä.

Rouva Romu,
Tulihan näitä vähän otettua, en nyt ihan sataa viitsinyt laittaa:))) vaikkakin sataa:)
Olen niin innokas näitä kuvia räpsimään...
No mutta aatteles, kun meillä kukkineet, niin teillä kukkii!

Mi,
ju,,voin vain kuvitella kuinka kaunista teillä on..valkoiset kukat leijuvat,..meillä leijuivat vaaleanpunaiset hennot kirsikanpuun kukat ja maa oli niitä täynnä, kaunis oli sekin näky..hetken.
Onneksi on alakerta, jossa kello on niin saa nukuttua...mutta ei se minusta pidä kovaa tikitystä, en varmaankaan ole heikkohermoinen:) ja eihän sitä vetää tikittämään:)

Pikku Bertta,
Kiitos, silmä lepää kohta minullakin, kun katselen tuota kelloa..sanopa muuta ennen oli ennen, kaikki oli kauniinpaa...mielestäni!

Tytti,
Kiitos kauniista sanoistasi, minulle myös tulee niin hyvä mieli, sanoistasi...

Johanna,
Kiitos, eilen ajattelin mainita sinulle, et minulla on myös vastaavanlaisia kaunokaisia, mutta valkoisia, en sit kuitenkaan maininnut...siis ne ovat nimeltään
Tulipa "double late Mount Tacoma"
Istuta ihmeessä ne ovat hyvin kauniita, käytän niitä myös lumpeenkukkina:)

Marge kirjoitti...

Ensinnäkin on pakko sanoa, että ihan kuin taikamaailmaan jossain sadussa olisin kurkannut, kun näin kuvasi kasvihuoneen ikkunoista kuvattuna...
Ja tuo kello on hurmaava, ihana kun sait sen vielä toimimaan, tiedän ääni voi olla hyvin "herättävä";D
Tiedätkö minulla on kauan ollut tuolla muistissa kuva eräästä lehdestä, jossa oli lemmikkkejä ja tulppaneita ja nyt sain ne nähdä sinulla, ihanaa!!! Minulla ei ole lemmikkejä...

Kaunista viikkoa sinullekin Sirkka!:)

Sirkka kirjoitti...

Marge,
Kiitos, kuvat olen ottanut peilin kautta, joka on varaston seinässä ja kuvat on kasvihuoneen sisältä, elikä peili on vanha...
juu täällä lemmikit ovat ihan villiintyneet...mutta ovat kuitenkin asettuneeet just niihin paikkoihin mihin ne on mielestäni tarkoitettukin...elikä ovat tottelevaisia:)) ja jos jokunen on karannut, niin nappaan heti omalle paikalle ja jokunen saa olla karkuteillä,jos kauniisti kukkii...

Samoin kiitos itsellesi ja nautihan joka hetkestä!

Sussi kirjoitti...

Ihailevat huokaukset myös täältäkin, kyllä on kaunista...

Meillä on terassi tällä hetkellä oravien "sisustama". Pihaoravat harrastivat puutarhanhoitoa ja ovat levitelleet multaa kukkaruukuista joka paikkaan, siivoamista siis tiedossa. Toinen oravista makasi liljojen keskellä kukkaruukussa ja minusta näytti että ihan kuin se olisi ottanut aurinkoa:)

maano kirjoitti...

kauniista kukkaloistosta saat nauttia :) ihanat kaverukset ..naru ja sakset ja kaunis "koti" heil :)

Sirkka kirjoitti...

Sussi,
Kiitos,
sama täällä, tosin multia ei ole levitellyt, sen hoitavat linnut, kun katon räystäskourulta märkiä lehtiä viskovat alas, minkä kerkiävät...
Toivottavasti se sinun oravasi, joka makoilee liljojen joukossa.. etsii sieltä niitä liljakukkoja:)))


Maano,
Kiitos,
naru ja sakset yhteen sopii, huomenna ei viedäkkään puskoppiin::))siel ovat!:)

Titti kirjoitti...

Niin ihania kuvia jälleen, -kiitos Sirkkanen! Minulla on myös sinkkinen kastelukannu (ei vanha) josta puuttuu
nokka... (samiksetsamikset...) Kaunis viinipullo siellä pöydällä... ;-)
Aurinkoista loppuviikkoa!

Sirkka kirjoitti...

Titti,
heipsistä Samis on ilo!))
juu samiksetsamikset!!:))

Samoin kiitos aurinkoa ja lämpöisiä tuulen puhalluksia kuiskaten korvaasi:)

Mari kirjoitti...

Hieno tuo herätyskello, oikein junghans... Ihania kuvia jälleen *huoks* Meillä on ihan kauhea tuuli täällä ja kylmä vielä...

Sirkka kirjoitti...

Mari,
kiitän, juu meillä myös täällä kova tuuli, meinaa viedä mennessään...:)
parempi pysytellä sisätiloissa.

Kristiina kirjoitti...

Kyllä on taas ihanaa kukkaloistoa!
Ja kello,laita vaan soimaan ,kyllä aamulla herää. Kännykät ovat pilanneet herätyskellojen työtehtävät...

Sirkka kirjoitti...

Kristiina,
Kiitos neuvosta, mutta herään aina ilman kellojakin, linnunlauluun...

Nina kirjoitti...

Oletpa löydön tehnyt tuossa kauniissa kellossa ja sen toimimaankin saanut. Hienoa!

Kiitos tuosta orvokkivinkistä, että ottaa talteen nypityt kukinnot ja saada niistä uusia kukkijoita.

Lemmikit ovat nimensä veroisia sulottaria.

Ihania kuviasi ja kukkasiasi oli jälleen mukava katsella.

Sirkka kirjoitti...

Nina,
Kiitos, tosiaan olen sitä jo vuosia ihaillut, kuitenkaan sitä sen enempää etsinyt, mutta kun se sitten siinä vihdoin oli ja napitti silmiini, niin onneni oli suuri.

Orvokit heitän aina maahan, kun kuppi on täynnä, toki ne voit halutessasi erotella, jos haluat samaa väriä johonkin mielipaikkaasi..

Lemmikit muuttuvat harmaiksi ja koviksi, eikä niin kovin kauniita ole, mutta toiset kukat peittävät ne ja minä näen kyllä kauneutta niissä kukkineissakin lemmikeissä..

Kiitos oli mukava kuulla, että miellyttivät, kukat ovat ilomme!

Mari kirjoitti...

Niin suloisia kuvia... Kaikkea ihanan huolettomasti esillä:) Ja kello on kyllä todellinen aarre! Mukavaa ja lämmintä viikonloppua♥

Sirkka kirjoitti...

Mari,
Kiitos, tosiaan huolettomasti, se on just sitä mistä pidän...ei huolen häivää:))
tänään katsoin tuota liinaani, joka tuulessa heiluen lipatti kuin purjeet..
tiktak sanoo kiitos!

Samoin sinille oikein mukavan lämmintä viikonloppua!

Ainosofia kirjoitti...

Ihailemassa kauniita kuviasi ♥

Sirkka kirjoitti...

Ainosofia,
Voinko päivä enää paremmin alkaa,
annan sinulle auringonpaisteisen hymyni.

pioni kirjoitti...

Ihanan kesäisiä kuvia!

Sirkka kirjoitti...

Pioni,

Lempikukkani, joka on nyt nuppulla...

Kiitos!

Tuikku kirjoitti...

Ihanat kuvat taas Sirkka!! Ja miten ihana kellosi. Samanlaista olen metsästellyt, mutta turhaan....
Helteistä viikonloppua, terkuin Tuikku

Sirkka kirjoitti...

Tuikku,
Kiitos ja kiva että pidät myös kellosta..jos joskus vielä sattuu kohdalleni, niin muistan sinua...

Kiitos samoin,
huh hellettä sanoi jänis pakkaselle!

Nicole kirjoitti...

Ihastuttava wanha kello. Kiva, että saitte sen toimimaan!
Ja niin kauniita kuvia puutarhastasi...oioioi!!
Kiitos vinkistä, nyt minä en laita nypityt orvokit kompostiin enää, vaan heitän ne pihalle.
Täälläpäin ei satanut olleenkaan, maa on niin kuiva, niin kuiva!
Hyvää viikonloppua sinulle!

mimmuli kirjoitti...

Nyt meillä on sitten presiis samanlaiset kellot=))) Minun on sänkyni yläpuolela mutta kovan äänensä ansiosta saa olla koristeena vain.=))

Taiteellisia kuvia =) Pidän kovasti.

marjamatilda kirjoitti...

Miljoona kiitosta taas kaikesta kuvaamistasi kauniista kohteista pihallasi ja miten ihana kello!
Tyytyväisenä otan opikseni ja uudeksi tavakseni orvokin siementen keräämisen!
Heleätä Helluntaita!

Sirkka kirjoitti...

Huset på landet,
kiitos, täällä myös erittäin kuivaa onneksi on letku, joka auttaa...
Kitos samoin sinulle Nicole!


Mimmuli,
Onko näin..tiktak, että ihanko samanlaiset, siis tuo toiseltapuoleltakin...
kelloni on alakerrassa ,ei kuulu tak ääni ylös..siellä sitä katselen enemmän...
Kiitos!

Marjamatilda,
Kiitos kiitos kiitoksia,
niinpä niissä orvokeissa täytyy olla siemenet...
Aurinkoista sunnuntaita!

mimmuli kirjoitti...

Sirkkasein, KIITOS<3 Aurinko paistaa nautitaan=)

Sirkka kirjoitti...

Mimmuli,
Kiitos itsellesi...niin paistaa,
kananmuniakin voisi kivellä paistaa..

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Niin on Sirkalla taas kaunista.Lumoava Junghans-janghHans.
Ihanaista päivää Sirkkalaan!

Sirkka kirjoitti...

Pajupirtti,
Kiitos Kaisa, on ilo!

Sisustus Sievä kirjoitti...

Omenapuun kukat ovat niin ihania meillä on myös tänään auennut kaikki kukat.Toivotaan ,että sää ennustus on loppuviikosta pielessä koska pörriäiset sitten häviää.Ihanaa viikkoa.Mia

Unknown kirjoitti...

Voi kuinka ihania kuvia... aivan upeita tunnelmia:) Tekee mieli päästä omaa puutarhaa kuopimaan:)

Sirkka kirjoitti...

Sisustus Sievä,
Kiitos, nyt sitten ihastelemaan omenapuun kukintaa, kaunista kaunista...
niin pörriäiset häviää..niitä on ollutkin nyt enemmän, kuin viime kesän alussa..nyt kuitenkin täältä taas hävinneet ...toivotaan, että hetkeksi.
Samoin kiitos itsellesi mukavaa viikkoa!

Mirva,
Kiitos paljon, kyllä kukat palkitsevat, kun niitä jaksaa hoidella..terapiaa!