perjantai 18. heinäkuuta 2008

tuolinpäälliset

Tänään aurinkoisena päivänä päätimme lähteä, ette arvaakkaan ...Porvooseen, emme tosin lelukauppaan toista ihanaa pehmoa hankkimaan:))
Vaan, Vivante Home Interioorsiin ja sieltä tein taas ihania ostoksia...niistä kuvia myöhemmin ja muutamasta muustakin liikkeestä ja päivä kului myös hyvän ruuan parissa . Aurinko on tänään suosinut ja aika mennyt kuin siivillä.. tässä muutamia kuvia jälleen... minulla on ollut kaappini kätköissä noin viitisentoista vuotta nämä pöytätabletit. Olen teetättänyt ne Laura Ashleyllä heidän punavalkoruudullisesta kankaasta. Nyt ne sitten muistin , kun katsoin Elsan ihanan kauniita tuoleja...joissa punavalkoruudullinen kangas...joten laitoin ne pöydälleni ja kyllä pidän ne ehkä:) jonkin aikaa... Illallalla yks kaks suit sait sukkelaan solmin tuolin päälliset näin solmuun:) uutta ilmettä!
pikkuisen näkyy tablettia lautasen alta...kuvassa myös vanha englantilainen mittalusikka sekä vanha kulho ja että myös vanha juomalasi, joista pidän ja niitä meille onkin kertynyt ovat niin ohuita ja hauraita ja se mistä pidän myös on niiden kuviointi. Ruokailuvälineet ovat myös vanhat.
vesikannun ympärille sujautin mansikanlehdenrönsyjä, jospa alkaisi tässä kasvamaan mansikoita:)
olohuoneemme pöytä, laatikoista pidän koska niihin mahtuu paljon tavaraa:)
tämä kaunis pieni verho löytyi Italiasta kaksi viikkoa sitten, se oli juuri sopiva tähän ikkunaan, ihastuin oitis tähän.

4 kommenttia:

päivi kirjoitti...

olitpa kauniita kuvia taasen laittanut!
esineet pöydillä kerrassaan suloisia,
erityisesti valkea pikkuinen kulho pyöristi silmäni....
olisipa mukavaa kotonasi kaikkea kaunista katsella ja ihan hiljaa soffan reunalla istua...

kiitos sirkka ihanasta katseluhetkestä!

t.päivi
ps. kiitos kauniista vierailukommentistasi!

Krisse kirjoitti...

Valloittavan verhon olet löytänyt.
T. Krisse

Elsa kirjoitti...

Hei Sirkka, blogisi pursuaa ideoita. Ja kiitoksia että mainitsit meikäläisenkin tuossa postauksessasi. Terkuin, Elsa

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
terveisiä keskisestä Suomesta. Löysin sattumalta sivusi kun guugletin juomalasi elsa - sanat. Minulla on aivan ihana pieni siro juonalasi, jonka pohjassa on lasiin "kaiverrettu" ELSA. Yritin löytää lasista enemmän tietoa ja niin löysinkin sinun ihanat sivusi. Laitoin ne heti kirjanmerkkeihin, että aina silloin tällöin vierailen luonasi. Olohuoneesi ja kattauksesi kiinnostaa minuakin, pidän juuri tuonkaltaisesta tyylistä. Siis samanhenkinen olen.
Terveisin Maarit - nyt kiinnostunut lasi-ja posliiniesineiden historiasta.