keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Joulun alusaikaa pienillä jutuilla..

Puolitoista viikkoa vierähtänyt hiljalleen talven lämpimistä säistä nautien, joululaulujen säestämänä. Toivon rauhaa kaikkialle maailmaan...kunpa toteutuisi. Itse en ole juurikaan hääsännyt mitään sen kummempaa, elikä rauhassa etenen, en myöskään ole turhan pedantti, nautin joka hetkestä, kuten nytkin sinisestä hetkestä...obs..meni jo, nautitaan sitten tuikkujen ja pikkuvalojen välkkeestä.



Hyppynaru on viimeisin ostokseni, minusta se on kaunis, olisikohan kädensijat valkoista maalausta vaille,..tulisi raikas, kuin pepsodent hymy hyppiessäni sillä ennen joulua ja joulun jälkeen!D


tyttäreni nukke, hänen lapsuusajalta, näitä on aikas monta erilaista, myös yksi poikanukkekin. Kaikki Espanjasta aikoinaan...liikkeessä oli vain näitä ihania nukkeja.


Milk kannun ostin myös Bruka Design Stockholm, siinä on aivan ihanan sileä pinta ja on käytössä päivittäin kera maidon.


maitokahvini ripaus kanelilla maustettuna...hmm



aina joulunaikaan otan esille nämä jouluiset pikkulasit.




joulukortit ovat matkalla pussukkaan, ostin tämän jo viime vuonna, unohdin näyttää, jotenka nyt on oivallinen aika siihen! Minusta se on hyvin kaunis, siinä on aito kortti, oikein herttainen.
Kaunista joulunalus aikaa kaikille ja nautitaan suuren suurista lumihiutaleista, yhtä paljon kuin pienistäkin ja jos niitäkään ei leiju, niin hymyillään ja odotellaan...!D

27 kommenttia:

mimmuli kirjoitti...

Iloista joulun odotusta sinne<3 Kuvistakin tuli hyvälle mielelle=)

Sari kirjoitti...

Ihanaa joulun odotusta myös sinulle. Lumesta voi täällä Teksasissa vain uneksia joulun aikaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä... ;-)

Candy canet näyttivät niin tutuilta kuvissasi, sillä niitä suositaan täällä kovasti ja kaupat ovat pullollaan erikokoisia ja -näköisiä candy caneja.

Mari kirjoitti...

Oikein tunnelmallista joulun odotusta sinulle Sirkka! Ihanasti olet laittanut joulua esille <3

SariW kirjoitti...

Ihana Milk kannu ! Ja tuo nukke on niin suloinen... Enkelikarkit kuuluvat minunkin jouluun, ovathan ne niin kauniin näköisiäkin : )
Leppoisaa Joulun odotusta sinullekin !

pioni kirjoitti...

Ihanaa joulunalusaikaa myös sinulle!

heini kirjoitti...

Kauniita kuvia taas ja positiivistä energiaa, mitä turhaan stressaamaan, tulee se joulu kuitenkin ja pää asia on tunnelma! :)
Valkeaa joulua odotellaan täälläkin, toivotaan ainakin kovasti...
Kaunista ja tunnelmallista joulunaikaa sinulle!

-Heini-

Henska kirjoitti...

Kauniita kuvia jälleen. Paljon ihanaa olet taas laittanut. Hienoa, että osaat olla ressaamatta. Lahjat on täälläkin hankittu jo hyvissä ajoin ja ihan sitä varten, että joulunalusaikana ehtisi nauttimaan rauhassa siitä ihanasta ajasta. Laitella kaikkea pientä, ihan rauhassa...

Sama MILK-kannu on minullakin. Ihana on, niimpä olen ostanut samaa sarjaa kipot myös sokereille, suolalle ja pippurille. Minusta ne ovat vain niin yksinkertaisen ihania ja pasaavat kattauksen kuin kattaukseen.

Ihanan rauhallista joulun odotusta Sirkan sinisen oven taa

<3 Henska

Nina kirjoitti...

Oli ihana astua tänne joulutunnelmaiseen blogiisi.
Kauniita nuo kiiltopintaiset vanhanaikaiset kuvat, joita sinulla on siellä täällä kotiasi.
Hyppynarut ovatkin oiva ostos ja kauniit sellaiset oletkin löytänyt.
Suloinen on tuo tyttäresi nukke, niin veikeä ilme hällä.
Ja kohta niitä somia joulukortteja toivotuksineen pääset asettamaan kauniiseen korttipussukkaasi.

Nautitaan sinisistä hetkistä!
Oikein ihanaa joulun odottelua Sirkka!:)

Anne kirjoitti...

Kiitos Sirkka kuvistasi :) Niitä on joka kerta yhtä ihana katsoa ja ihastella näkemäänsä <3 Sininen hetki on päivän paras hetki...tai ainakin. Lumihiutaleita odottellan myös täällä, se valkoinen Joulu olisi toiveissa ensimmäisenä. Mukavaa ja tunnelmallista Joulun odotusta sinulle, haluksin Anne

Sussi kirjoitti...

Voi miten paljon kaikkia kauniita yksityiskohtia!

Hyvää joulun odotusta!

Titti kirjoitti...

Oih, niin on taas kaikkea kaunista sinulla siellä Sirkkaseni! =)
Tunnelmallista joulun alusaikaa!

Kristiina kirjoitti...

Ihania juttuja uusia ja vanhoja. Kuten nuo polkagris-sydämet!

Teija kirjoitti...

Kauniita koristeluita ja punaisia yksityiskohtia.

Tulen aina niin rauhalliselle mielelle, kun täällä käyn. Toivotan sinulle ihania joulun ajan päiviä!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Sirkan suloinen jouluhan se täällä kurkistaa.
Piparminttutangot maistus mullekin.
Herttaisia hetkiä sinne suloisuuteen.Rosalle rapsutuksia.
Pelkääköhän pukkia?:)

Piipa kirjoitti...

Hurmaavia kuvia, ihana jarauhallinen tunnelma niissä! Kaunista joulun aikaa sinne! :)

Henska kirjoitti...

Hei vielä!

Kiitos kommentistasi blogissani. jos vierailet siellä uudelleen, saatat löytää jotain sinulle kuuluvaa jouluista...

<3 Henska

Sirkka kirjoitti...

Kaunis kiitos ystävät rallatellen niitä lueskelen..
Pajupirtti,
jääpi nähtäväksi,.kun kuuraparta jouluna vilistää pitkin mantereita:D

Henska,
LÄMPIMÄT KIITOKSET SINULLE
ANTAMASTASI TUNNUSTUKSESTA MINULLE!

Anonyymi kirjoitti...

kotkassa on maa valkea ja kovia pakkasia luvattu eli eiköhän se valkea joulu toteudu

Villa Rose kirjoitti...

Heippa ystäväiseni!!!

Kaunista olet jälleen laittanut!! Tuli niin jouluinen mieli:)))
Tuleehan se joulu ja meneekin vähällä hömpöttämisellä:))))
Nautitaanpa nyt näistä paukkupakkasista jos sääherrojen ennustukset toteutuvat... Täällä on kymmenisen pakkasastetta.... tulisikohan se -25 -30??? Jännätäänpä sitä:)))

Oikein ihanaa viikonloppua sinne etelään!!!
Haliterkkuja!!!!
Anne

Marge kirjoitti...

Kaunista Sirkka, niin kaunista!!!:)
Toivotaan lisää lunta ja nautitaan niistä ohikiitävistä sinisistä hetkistä;)
Oikein mukavaa kolmatta adventtia sinulle, Sirkka!:)

Olivieno kirjoitti...

Niin kauniin herkästi olet laittanut joulua esille, juuri siihen samaan tyyliisi kun kaikki muukin sisustus! Ihanaa, nautin katsella kuviasi!

Ja kyllä sait hymyn huulilleni sillä juustojutulla :-D Hihittelen täällä hiljaa, mielessäni kuva sinusta juusto kainalossa.

Sirkka kirjoitti...

Kiitos ystävät, hyvän mielen sanoistanne!

Olivieno,
Kiitos!
Hi,just! senjälkeen olenkin aina muistanut ottaa korin, vaikka olisinkin ainoastaan juustopalan haussa!D

Ainosofia kirjoitti...

Hyvää mieltä hakemassa Sirkan ihanasta blogista.

Tämä on kyllä yksi suosikeistani.

Positiivisuutesi kuule tarttuu täällä blogistaniassa :)

Kuvasi ovat kyllä huippuja!

Ihanaa joulunodotusta...

Kiitos <3

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita ja ihania juttuja siellä sinisen oven takana! Minäkin tulin seuraamaan touhujasi ja tätä kaikkea kaunista täällä.
Toivotan sinulle kukkuramitoin jouluiloa,sitä suloista lämpöä sydänalaan!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Sirkka, kauniita kuvituksia! Haluan toivottaa sinulle oikein hyvää joulun odotusta! -Tiina

Rostrose kirjoitti...

Moi, dearest Sirkka! I love your romantic Christmas-decoration!!! it looks so warm and cosy, especially this nice "children-pictures" on the first few fotos and the red and white sugar-sticks(?) an the tin-plates and also the old postcard: Wonderful! Lots of suukoja & halaus, Traude

Tellu kirjoitti...

ihana hyppynaru.Mistä löysit? Onko vanha vai uus vanha? Nyt tiedän mitä seuraavaksi etsin pikku lasiverannallemme jossa on vanhoja urheiluvälineitä:puusuksia,tennismaaila,keila,nykkeilyhanskat,piikkarit,hokkarit jne.
T:Tellu